"Minun lauluni eivät ilahduta murheellista mieltä, Macumazahn", vastasi hän, "mutta jos teitä huvittaa, niin voinhan minä laulaa laulun", ja nousten paikaltaan hän astui pöydälle asetetun sitran tapaisen soittokoneen ääreen ja löi muutamia hajanaisia sointuja.
Hetkisen vaitiolon jälkeen hän alkoi kauniilla täyteläisellä äänellään laulaa laulua, jonka sanat ja sävel olivat niin liikuttavat, että kuulijan sydän melkein seisahtui. Jokainen säe henki hylätyn katkeraa surua ja epätoivoa.
"Nyt, Curtis", kuiskasin minä, kun Sorais aloitti toisen värssyn.
"Nyleptha", kuulin minä hänen sanovan, sillä olin niin jännityksessä, että olisin kuullut heikommankin kuiskauksen Soraiksen laulusta huolimatta — "Nyleptha, minun täytyy saada puhua kanssasi tänä iltana. Minä rukoilen, salli sen tapahtua."
"Miten se voisi käydä päinsä?" vastasi Nyleptha. "Me kuningattaret emme ole kuten muut ihmiset. Meillä on aina vahdit ympärillämme."
"Minä odotan sinua keskiyön hetkellä Rademaksen patsaan luona. Tiedän tunnussanan. Macumazahn ja zulu vahtivat, ettei kukaan voi yllättää meitä. Oi tule, kuningattareni, älä kiellä."
"Eihän sellainen sovi", mutisi hän, "ja huomenna —"
Samassa alkoi laulun sävel hiljentyä vaietakseen pian kokonaan ja
Sorais kääntyi hitaasti ympäri.
"Minä tulen", kuiskasi Nyleptha kiireesti, "mutta muista, ettet jätä minua pulaan, jos henkesi on sinulle rakas."