"Luuletko sinä, Nyleptha, että minä, Sorais, Zu-Vendis-maan kuningatar, aion sallia tuon halvan muukalaisen nousta isäni valtaistuimelle? Luuletko sinä minun aikovan sallia, että isäni huone joutuu sekasikiöiden omaksi? En konsanaan, niin kauan kuin sydämeni sykkii ja minulla on keihäs, millä iskeä! Kuka yhtyy minuun? Kuka? Luovuta nyt tuo muukalaissusi ja hänen seuralaisensa, jotka ovat tulleet tänne vain saalistamaan, oikeuden haltuun. He ovat rikkoneet aurinkoa vastaan ja saavat sovittaa syntinsä tulisessa pätsissä. Ellet täytä pyyntöäni, niin julistan sinulle sodan — verisen sodan! Minä sanon sinulle, että rakkautesi maksaa sinulle kaikki kaupunkisi ja maa on punoittava puoltajaisi verestä. Sinä yksin olet syyllinen ja kuolevien korina, leskien valitukset ja orpojen itku on aina kaikuva korvissasi.
"Valtaistuimesi menetät, Nyleptha, ja sinut syöstään suuren porraskäytävän ylimmältä askelmalta rannan kiville, koska olet tahrannut sukumme kunnian. Ja teille, muukalaiset, minä sanon, että teidät verhotaan kultaan ja ripustetaan elävinä temppelin harjalle varoitukseksi ja esimerkiksi niille, jotka epäilevät sanojani. Sinut, Bougwan, tahdon säästää, jos jätät toverisi ja seuraat minua" ("siitä ei tule mitään", huudahti Good englannin kielellä ja pudisti tarmokkaasti päätään), "mutta sinulle, Incubu, olen suunnitellut tavallista harvinaisemman kuoleman. Mutta siitä ehdimme myöhemminkin puhua." Hän vaikeni henkäisten syvään, sillä raivo oli aivan tukahduttaa hänet, ja väkijoukosta alkoi kuulua kauhistuksen ja osaksi ihailunkin huudahduksia. Sitten lausui Nyleptha kylmästi ja arvokkaasti:
"Käyttäytyisin arvolleni ja asemalleni kovin sopimattomasti, jos puhuisin niinkuin sinä olet puhunut ja uhkailisin kuten sinä olet uhkaillut. Jos tahdot sotia, niin olen valmis, ja vaikka käteni näyttävätkin hennoilta, olet pian tunteva niiden rautaisen otteen, kun joudut sotajoukkoinesi niiden puristukseen. Minä en pelkää sinua, Sorais! Olen pahoillani, kun saatat sellaisen koettelemuksen kansallemme ja itsellesi, mutta omasta puolestani sanon suoraan, etten sinua pelkää. Eilen sinä, minun sisareni, koetit viekoitella lemmittyni ja kihlattuni, jota nyt nimität muukalaissudeksi, omaksesi (salissa syntyi tavaton hälinä) ja viime yönä — kerrottiin minulle juuri äsken — hiivit sinä kuin käärme makuuhuoneeseeni murhataksesi minut nukkuessani, mutta —"
"Se ei ole totta!" huudahti Agon seuralaisineen.
"Se on totta", sanoin minä ja otin esiin tikarin katkenneen kärjen.
"Missä on tämän kahva, oi Sorais?"
"Se on totta!" huudahti Goodkin, joka oli viimein päättänyt toimia kunnon miehen lailla. "Minä yllätin kuningatar Soraiksen sisarensa makuuhuoneessa ja hänen tikarinsa taittui minun rintaani vasten."
"Kuka on puolellani?" huudahti Sorais ravistaen hopeista keihästään, sillä hän näki, että yleinen mielipide alkoi kääntyä häntä vastaan. "Jätätkö minut todellakin, Bougwan?" lisäsi hän kääntyen Goodin puoleen, joka seisoi hänen lähellään. "Sinä heikkouskoinen raukka, herrakseni ja tämän maan kuninkaaksi olisit voinut tulla,, jos olisit minua urhoollisesti palvellut, mutta toivottoman rakkautesi aiheuttama iankaikkinen epätoivo on nyt oleva uskottomuutesi palkka! Sinut minä ainakin kiedon kahleisiin, jotka eivät hevillä katkea.
"Sota! Sota! Sota!" huusi hän. "Käsi tällä pyhällä kivellä, jonka särkymisen sanotaan ennustavan zu-vendi-kansan joutumista muukalaisen ikeen alle, minä julistan sodan elämästä ja kuolemasta! Ken seuraa Soraista, yön tytärtä, voittoon ja kunniaan?"
Huoneessa syntyi sanoinkuvaamaton sekasorto, ja monet läsnäolijat kiiruhtivat yhtymään Soraiksen seurueeseen, josta muutamia tuli meidän puolellemme. Edellisten joukossa oli eräs Nylepthan henkivartioston aliupseerikin, joka äkkiä syöksyi ovelle Soraiksen poislähtöä tekevien soturien joukkoon, mutta Umslopogaas, joka oli tarkoin seurannut tapausten kulkua, huomasi heti, että jos mies pääsisi menemään, seuraisivat kaikki muut soturit hänen esimerkkiään, ja hän hyökkäsi miehen kimppuun, joka iski häntä miekallaan. Zulu kavahti takaisin raivoisasti karjahtaen ja antoi samassa hirveällä tapparallaan vastustajalleen salamannopean iskun, joka tappoi miehen heti. Raskaasti korahtaen hän kaatui marmorilattialle. Sota oli niittänyt ensimmäisen uhrinsa.
"Sulkekaa portit!" karjaisin minä toivoen saavamme Soraiksen vangiksi, mitä pyhyydenloukkausta en lainkaan epäröinyt tehdä. Mutta käsky tuli liian myöhään, sillä hänen henkivartijansa olivat jo ehtineet sinne, ja seuraavassa hetkessä kuului ulkoa hurjasti laukkaavien hevosten kavioiden kopse ja rattaiden räikinä. Mukanaan melkein puolet läsnäolleista oli Sorais pian tuulispään nopeudella matkalla Siintävän kaupungin halki M'Arstunaan vievälle tielle. M'Arstuna oli pieni linnoitus noin sadankolmenkymmenen penikulman päässä Milosiksesta, ja hänen päämajansa oli siellä.