"Mikä on suunnitelmasi, isäni", kysyi hän. "Kuinka olet ajatellut saada kaiken tuon suoritetuksi?"
"Keinot ovat monenlaiset, Umslopogaas. Swazi-maassa asuvan halakazi-heimon luona elelee eräs Liljankukka-niminen tyttö, joka on kuulemma vallan verrattoman kaunis ja jota Dingaan himoitsee palavasti vaimokseen. Vähän aikaa sitten Dingaan lähetti lähetystön halakazien päällikön luo pyytämään tyttöä vaimoksi kuninkaalle, mutta halakazien päällikkö vastasi sangen loukkaavasti, ettei maailman kaunotarta anneta kellekään zulu-koiralle. Dingaan julmistui ja olisi lähettänyt armeijan hävittämään koko halakazien heimon, mutta minä iskin vastaan sanoen, ettei nyt ollut sovelias aika sotia käydä; sentähden Dingaan vihaa minua; hän on vannonut poimivansa tuon swazi-liljan. Ymmärrätkö, mitä tarkoitan, Umslopogaas?"
"Jotakuinkin. Mutta voithan puhua peittelemättä."
"Wow! Umslopogaas. Tässä maassa ovat puolet sanat kokonaisia paremmat. Kuule siis! Näin olen asian tuuminut: sinä karkaat halakazien heimon kimppuun ja tuhoat sen ja tuot tytön Dingaanille sovinnon ja ystävyyden merkiksi."
"Jotensakin hyvä suunnitelma. Tytön koetan saada, mutta en välitä, vaikka en onnistuisikaan; saammehan ainakin tapella ja jakaa saalista taistelun jälkeen."
"Voita ensin ja huolehdi sitten saaliista, Umslopogaas."
Hän mietti hetkisen ja sanoi sitten: "Salli minun käskeä Galazi tänne.
Hän on luotettava ja harvasanainen mies, niin että älä pelkää."
Galazi tulikin heti, ja minä selitin hänelle asian siihen suuntaan, että Umslopogaas tahtoi hyökätä halakazien kimppuun ja viedä Dingaanille lahjaksi ja lepytykseksi tytön, jota tämä ikävöi, mikä suunnitelma oli mielestäni kuitenkin kovin vaarallinen, kun halakazien heimo oli tunnetusti suuri ja mahtava. Puhumalla noin varasin itselleni takaportin sen varalta, että Galazi pettäisi meidät, minkä tarkoitukseni Umslopogaaskin huomasi, mutta varovaisuuteni oli tarpeeton, sillä Galazi oli luotettava.
Hän kuunteli vaieten, kunnes olin lopettanut, ja virkkoi sitten rauhallisesti, vaikka minusta näytti, että hänen silmänsä välähtivät:
"Niin, oikeuden mukaan olen halakazien päällikkö, oi Dingaanin suu, ja tunnen heidät hyvin. Heimo on suuri ja voi panna liikekannalle kaksi täyttä rykmenttiä, kun taas tällä Bulaliolla on käytettävänään vain yksi ja pieni sekin. Niillä on sitäpaitsi vahdit ulkona yötä päivää ja maa täynnä urkkijoita, niin että yllätys voi tuskin tulla kysymykseenkään; heidän päävarustuksensakin on tavallista vahvempi, suuri, keskeltä avonainen luola, jota ei ole kukaan vielä kyennyt valloittamaan ja jonka sisäänkäytävän vain harvat tietävät. Minä olen yksi, sillä isäni näytti sen minulle poikana ollessani. Ymmärrät siis, ettei tämä sotaretki halakazeja vastaan, jota Umslopogaas suunnittelee, ole niinkään pieni asia. Bulalioon nähden on asian laita kuten sanoin, mutta minun on toisin, oi Dingaanin suu. Vuosia sitten vannoin kuolevalle isälleni, jolle eräs tuon heimon tytär, eräs noita oli juottanut myrkkyä, kostavani hänen kuolemansa enkä lepääväni ennenkuin olin tuhonnut koko heimon, tappanut miehet, raastanut naiset vieraisiin maihin ja lapset orjuuteen! Elellessäni yksinäni tuolla Kummitusvuoren rinteillä olen vuosia, kuukausia ja öitä miettinyt keinoa, millä täyttää valani, mutta en ole keksinyt mitään. Nyt on tilaisuus vihdoin tullut, ja minä olen iloinen. Aikeemme on kylläkin vaarallinen, sen täyttäminen voi pyyhkäistä koko kirveskansan olemattomiin." Hän vaikeni ja otti hyppysellisen nuuskaa tarkaten meitä rasian yli.