Seuraavana aamuna kuningas lupasi allekirjoittaa luovutussopimuksen, joka takasi buureille heidän pyytämänsä alueen omistusoikeuden, ja kaikki oli rauhallista kuin tyynenä päilyvä järvi. Mutta ennenkuin paperi allekirjoitettiin, piti kuningas suuret tanssipidot, jotka kestivät kolme päivää, sillä kaupunki oli tulvillaan sotaväkeä, mutta kolmantena päivänä saivat rykmentit käskyn poistua, paitsi yhtä, nuorukaisista kokoonpantua, joka sai käskyn jäädä. Ihmettelin koko ajan, mitä Dingaanilla oikein mahtoi olla mielessä, ja pelkäsin vieraiden puolesta. Rykmentti oli saanut salaiset määräykset, joista ei ilmaistu sanaakaan kenellekään — ei minullekaan. Tiesin hänen hautovan pahaa ja aioin jo puhua asiasta kapteeni Retiefillekin, mitä en kuitenkaan tehnyt peläten joutuvani naurunalaiseksi. Ah, isäni, kuinka monta olisikaan säästynyt, jos olisin puhunut! Mutta mitäpä siitä! Joka tapauksessa olisi heistä vain joku harva enää elossa. Varhain neljännen päivän aamuna lähetti Dingaan sanan buureille pyytäen näitä tulemaan karja-aitaukseen, jossa paperi piti allekirjoitettaman. Ja buurit tulivat jättäen pyssynsä portille, sillä ei kukaan, olipa hän valkoinen tahi musta, saanut kuoleman uhalla tulla kuninkaan eteen asestettuna. Umgugundhlovu oli rakennettu kuten kuninkaalliset kaupungit tavallisesti suuren ympyrän muotoon, ja sen monet tuhannet majat oli sijoitettu kolmeen riviin korkean sisäaitauksen väliin, jonka sisäpuolella olevalle suurelle avoimelle kentälle olisi mahtunut vaikka viisi rykmenttiä yhdellä kertaa. Kaaren muotoisella aitauksella eroitettu karja-aitaus oli kentän toisessa päässä porttia vastapäätä, ja sen takana olivat emposeni, kuninkaan vaimojen asunto, sekä varastohuoneet ja intunkulu, kuninkaan asunto. Kuninkaalle oli varattu istuin karja-aitauksen edustalle, johon Dingaan heti saavuttuaan istahti, ja eräs palvelija piteli kilpeä hänen yllään, ettei aurinko vaivaisi häntä. Me neuvonantajat olimme myös läsnä, ja rykmentti, joka oli saanut käskyn jäädä, oli järjestetty riviin kahden puolen. Sotureilla oli vain lyhyet kepit — ei nuijat, isäni — ja päällikkö seisoi Dingaanin lähellä oikealla puolella.
Buurit tulivat jalkaisin ja astuivat yhdessä joukossa kuninkaan eteen, joka tervehti heitä ystävällisesti ojentaen kätensäkin kapteeni Retiefille. Sitten Retief otti nahkasalkusta sopimuskirjan, jossa alueen rajat oli tarkoin määrätty ja jonka eräs tulkki käänsi kuninkaalle. Dingaan sanoi kaiken olevan niinkuin pitikin ja piirsi puumerkkinsä paperin laitaan, ja Retief ja buurit olivat kovasti hyvillään. He olisivat nyt tahtoneet sanoa jäähyväiset samalla, mutta Dingaan pyysi heitä jäämään sanoen, että ensin heidän täytyi syödä ja katsella hetkinen soturien tanssia. Hän käski tuoda vieraille keitettyä lihaa ja maitoa, mutta buurit sanoivat jo syöneensä. Maidon he kuitenkin joivat antaen kulhojen kulkea miehestä mieheen.
Soturit alkoivat tanssia laulaen Ingomo'a, zulujen sotalaulua, ja buurit vetäytyivät kentän keskustaa kohti valmistaakseen sotureille enemmän tilaa. Samassa kuulin Dingaanin käskevän erään lähetin kiiruhtaa valkoisen rukoilijataikurin luo sanomaan, ettei tämän tarvinnut olla peloissaan, ja minä ihmettelin suuresti, mitä tuo mahtoi merkitä; miksi olisi valkoinen rukoilija nyt pelännyt tanssia, jonka hän oli ennenkin nähnyt? Sitten Dingaan nousi ja meni kaikkien seuraamana joukon läpi Retiefin luo sanoen tälle kädestä pitäen jäähyväiset ja toivottaen onnellista matkaa, hambla gachle. Buurit heiluttivat hattujaan, ja kuningas lähti omaa asuntoaan kohti, jonka portilla minä näin rykmentin päällikön seisovan ikäänkuin jotakin käskyä odottaen.
Äkkiä kuningas pysähtyi ja huusi kaikuvalla äänellä: "Bulalani abatakati!" (tappakaa nuo noidat) ja poistui aitauksen taakse peittäen kasvonsa vaippansa liepeellä.
Me neuvonantajat seisoimme paikoillamme kuin kivettyneet, ja ennenkuin kerkesimme sanoa tahi tehdä mitään, oli rykmentin päällikkö kaikuna toistanut sotureilleen huudon: "Bulalani abatakati!" Kuului eteenpäin hyökkäävien jalkojen töminää, jota tärisyttävä karjunta säesti, ja taivaalle nousevan tomupilven läpi me näimme soturien syöksyvän amaboonain kimppuun ja kuulimme kepiniskujen viuhinan. Vieraat sieppasivat puukkonsa ja puolustautuivat urhoollisesti, mutta vastarinta murrettiin, ennenkuin olisi ehtinyt laskea kahdesti sataan, ja heidät raahattiin suurin osa vielä hengissä portin ulkopuolelle, Surmankukkulalle, jossa heidät kaikki julmasti teloitettiin. Mitenkäkö? Ah, sitä en tahdo sinulle kertoa — kaikki murhattiin yhteen kasaan, ja siinä oli heidän tarinansa loppu. Joukosta pelastui vain yksi, eräs nuorukainen nimeltään Macumazana, eli Valvoja, tulkki, jonka ainoan Dingaan säästi ja myöhemmin kokonaan vapauttikin luullakseni sentähden, että nuorukainen oli englantilainen.
Minä ja toiset neuvonantajat lähdimme vaieten kuninkaan majalle. Hän seisoi ovensa edessä, ja kohottaen kätemme me tervehdimme häntä sanaakaan virkkamatta. Hän naurahti hermostuneesti kuten henkilö, jolla on huono omatunto, ja sanoi, katsahtaen meihin röyhkeästi:
"Kun korppikotkat tänä aamuna sukivat sulkiaan ja kirkuivat syötävää, eivät ne aavistaneetkaan tällaisen juhlan olevan tulossa kuin minkä minä niille valmistin, kunnon neuvonantajani. Ettekä tekään, kunnon neuvonantajani, näytä tienneen, minkä suuren kuninkaan taivas on pannut teitä hallitsemaan tahi kuinka syvät tuon kansansa parasta valvovan kuninkaan aivoitukset oikeastaan ovat. Nyt on maani vapaa noista valkoisista noidista, joiden askelista suuri Elefantti-vainaja lörpötteli kuolinhetkellään, tahi on ainakin pian oleva, sillä tämä on vasta alkua. Te sanansaattajat!" huusi hän muutamille takanaan seisoville miehille, "rientäkää viemään kuninkaan sana rykmentille harjanteen toisella puolella. Kuningas käskee armeijan hyökätä heti Nataliin ja tappaa kaikki siellä asuvat buurit, naiset ja lapsetkin. Menkää!"
Miehet tervehtivät kuningasta bayéte-huudolla ja kiiruhtivat tiehensä nopeasti kuin heittäjän kädestä singahtaneet keihäät kadoten samassa näkyvistämme. Mutta me neuvonantajat, amapakatin jäsenet, seisoimme yhä vaiti.
"Oletko nyt tyytyväinen, Mopo Makedaman poika?" jatkoi Dingaan minuun kääntyen. "Olethan alinomaa määkinyt korvaani tästä valkoisesta kansasta ja teoista, joita se tulee tekemään, ja katso, puhalsin heidän päällensä ja he katosivat. Sanohan, Mopo, ovatko kaikki nuo amaboonanoidat kuolleet? Jos joku on vielä elossa, niin tahdon puhella hänen kanssaan."
Katsoin Dingaania silmästä silmään ja sanoin: