"He ovat kaikki kuolleet, ja sinä olet myös kuollut, oi kuningas."
"On parempi sinulle, sinä koira", sanoi Dingaan, "että lausut selvemmin ajatuksesi."
"Suokoon kuningas minulle anteeksi", vastasin minä, "mutta tarkoitin mitä sanoin. Sinä et voi tappaa näitä valkoisia miehiä sukupuuttoon, sillä heitä on monta rotua eikä vain yksi, ja meri on heidän kotinsa; he ilmestyvät mustien vetten helmasta. Tuhoa ne, jotka ovat jo täällä, niin saat nähdä, että toisia tulee kostamaan yhä enemmän ja enemmän. Nyt iskit sinä, mutta seuraavalla kerralla iskevät he. He ovat nyt nöyrtyneet veriin saakka eteesi, mutta päivä valkenee, jolloin sinä saat vuorostasi virua verissäsi heidän edessään. Olet varmaankin menettänyt järkesi, oi kuningas, kun teit tämän, sillä tämä koituu kuolemaksesi. Minä, kuninkaan palvelija, olen puhunut. Täyttyköön kuninkaan tahto."
Odotin surmaniskua heti, sillä sydämeni raivossa tapahtuneen katalan rikoksen johdosta minä en säästellyt sanojani. Dingaan katsahti minuun kolmasti ja hänen kasvonsa olivat hirveän näköiset raivon vääristämine piirteineen, raivon, johon sekoittui pelkoakin, ja minä odotin rauhallisesti, kumpi voittaisi, raivo vai pelko. Kun hän vihdoin kykeni puhumaan, lausui hän vihdoin ainoan sanan, "mene!" eikä kahta, "tappakaa hänet!" Ja me lähdimme heti jättäen kuninkaan yksin.
Sydämeni oli hyvin raskas, isäni, sillä kaikista näkemistäni pahoista hankkeista oli tämä amaboonain petollinen murhaaminen vaimoineen ja lapsineen mielestäni kaikkein katalin. Niin, maassa, jonka nimi on Weenen eli Itkun tanner, murhattiin silloin noin kuusisataa buuria — vaimot ja lapsetkin.
Sanohan, isäni, miten voi ylhäällä taivaissa asuva Umkulunkulu sallia sellaista tapatuvan alhaalla maan päällä? Olen kuullut valkoisten miesten rukoilevan Jumalaansa. He sanovat tuntevansa hänet kaikin puolin — että hän on nimeltään Voima, Armo ja Rakkaus. Minkätähden sallii hän sitten sellaista tapahtua — miksi saavat sellaiset henkilöt kuin Chaka ja Dingaan kiusata ja kiduttaa ihmiskuntaa ja kuitata aiheuttamansa monien tuhansien ihmisten kuoleman vain yhdellä? Ihmisten pahuuden tähden, sanot, mutta niin ei voi olla, sillä eivätkö syyttömät saa kärsiä syyllisten keralla — eikö viattomia lapsiakin kuole sadoittain? Ehkäpä on toinenkin vastaus, mutta mikä olen minä, isäni, että koettaisin tunkeutua noiden suurten ihmisiltä salattujen asioiden perille. Wow! Minä, joka olen vain sivistymätön raakalainen, en sitä ymmärrä, enkä ole liioin tavannut syvempää tietoa ja viisautta teidänkään, valkoisten miesten sydämissä. Paljon asioita tiedätte, se on totta, mutta tätä ette; te ette voi kertoa meille, missä olimme ennen syntymäämme ja mihin menemme kuoltuamme tahi miksi elämme ja miksi kuolemme. Te vain toivotte ja uskotte — ja siinä kaikki; kenties olen jo muutaman päivän kuluttua teitä kaikkia viisaampi. Olen hyvin vanha ja elämäni liekki heikkenee joka päivä — se lepattaa enää vain aivoissani, joissa on vielä kirkasta ja valoisaa, mutta pian se sieltäkin sammuu, ja silloin minä ehkä käsitän kaikki.
IV.
SOTA HALAKAZEJA VASTAAN.
Nyt tahdon kertoa sinulle, isäni, miten Umslopogaasin ja Susi-Galazin sota halakazeja vastaan onnistui. Lähdettyämme kotimatkalle oli Umslopogaas heti kutsunut koolle heimon kaikki johtomiehet ja selittänyt näille hartaimman toivonsa olevan, ettei kirveskansan tarvitsisi aina olla vain pieni ja mitätön heimo; siitä piti paisua mahtava kansa, jonka karjakin laskettaisiin kymmenissä tuhansissa.
Häneltä kysyttiin, miten tämä voitaisiin toteuttaa — aikoiko hän ryhtyä sotaan itseään Dingaania vastaan? Umslopogaas vastasi, ettei se ollut hänen tarkoituksensa, hän oli päinvastoin päättänyt koettaa päästä kuninkaan suosioon. Hän kertoi miehille Swazi-maan halakazi-heimosta ja Lilja-tytöstä ja selitti aikomuksensa olevan lähteä sotaretkelle tuota heimoa vastaan. Toiset myöntyivät heti, mutta toiset panivat vastaan, ja kysymyksestä sukeutunut kiihkeä keskustelu kesti myöhäiseen iltaan. Vihdoin Umslopogaasin kärsivällisyys loppui ja hän nousi sanoen, että hän oli tapparan haltijan oikeudella kirveskansan päällikkö eikä kukaan muu, ja kun hän oli päättänyt alkaa sodan, oli kaikkien tyydyttävä siihen ja sillä hyvä. Jos joku tahtoi vielä vastustaa häntä, astukoon esiin taistelemaan hänen kanssaan ja ratkaiskoon sitten voittaja asian. Kukaan ei vastannut, sillä saapuvilla ei ollut ketään, joka olisi halunnut astua Itkuntekijän tielle. Niinpä sitten tultiin siihen, että päätettiin ryhtyä sotaan halakazeja vastaan, ja Umslopogaas lähetti sananviejät kutsumaan koolle kaikki taistelukuntoiset miehet.