"Ovatpa ne ehtineet koota väkensä", virkkoi Galazi. "Niitä on ainakin kolme jokaista meikäläistä kohti!"
Soturit olivat myös huomanneet vihollisen, ja monen rohkeus alkoi pettää. Silloin huusi Umslopogaas:
"Halakazi-koirat ovat tuolla, lapseni, niitä on paljon ja meitä vähän, mutta saako kukaan kertoa, että me, uljaan zulukansan pojat, olisimme paenneet halakazi-koirain tieltä? Sallimmeko vaimojemme ja lastemme laulaa sitä laulua korviimme, oi te tapparan soturit?"
Toiset huusivat: "Ei konsanaan!" mutta toiset vaikenivat, minkä tähden
Umslopogaas jatkoi:
"Kääntykää takaisin kaikki, jotka tahdotte; vielä on aikaa, mutta ne, jotka ovat miehiä, seuraavat minua. Tahi menkää kaikki, jos haluatte, ja jättäkää tämän asian ratkaisu Itkuntekijän ja Kahlaamon Vartijan huoleksi."
Nyt kajahti mahtava huuto:
"Kuolemme yhdessä niinkuin olemme eläneetkin!"
"Vannotteko?" huusi Umslopogaas kohottaen Itkuntekijän korkealle.
"Sen vannomme tapparan nimeen", vastasivat soturit.
Sitten valmistauduttiin taisteluun. Nuoremmat sijoitettiin rinteelle, joka oli sangen louhikkoinen, sillä oli parasta uhrata heidät ensin, ja Susi-Galazi määrättiin heidän päällikökseen, mutta Umslopogaas jäi vanhempien ja kokeneempien soturien kanssa kunnaan laelle.