"Kuinka rohkenette astua eteeni asestettuina? Ettekö tiedä, että se on kuoleman uhalla kielletty?"
"Emme, oi kuningas", vastasi Umslopogaas. "Sanottakoon sitäpaitsi, että vain tämä tappara, eikä mikään muu, oikeuttaa minut hallitsemaan kansaani. Jos minut nähdään ilman tätä, voi jokainen, joka kykenee, anastaa paikkani, sillä tämä tappara on kirveskansan kuningatar, ja sen hallitsija on sen palvelija."
"Kumma tapa", sanoi Dingaan, "mutta olkoon. Entä sinä, Susi, miten on sinun aseesi laita?"
"Tämä nuija on henkivartijani, oi kuningas", vastasi Galazi. "Jos minut nähdään ilman tätä nuijaa, voi jokainen, joka kykenee, ottaa henkeni, sillä tämä nuija on minun vartijani enkä minä sen."
"Et ole kuunaan ollut lähempänä menettää sekä nuijaa että henkeäsikin", sanoi Dingaan tuimasti.
"Voipa niin olla, oi kuningas", vastasi Galazi. "Kun hetki on tullut, lopettaa Vartija epäilemättä vartioimisensa."
"Olette outo pari", sanoi Dingaan. "Missä olette nyt olleet ja mitä asiaa teillä on tänne Elefantin kaupunkiin?"
"Tulemme kaukaa, oi kuningas!" vastasi Umslopogaas. "Olemme vaeltaneet pitkän matkan etsiessämme erästä kukkaa eräälle kuninkaalle, millä retkellä tallasimme erään puutarhan Swazi-maassa, jonka hoitajat ovat tuolla" — hän viittasi vankijoukkoon — "ja jossa käyskennellyt karja on porttiesi edessä."
"Hyvä on, Bulalio! Puutarhurit näen ja karjan ammumisen kuulen, mutta missä on tuo kukka? Missä on kukka, jota lähditte Swazi-maan mullasta etsimään? Oliko etsimänne kukka ehkä joku lilja?"
"Niin oli — Liljahan se oli, oi kuningas, ja nyt on tuo Liljankukka valitettavasti kuihtunut, oi kuningas! Jäljellä on vain varsi, kuihtunut ja kellastunut sekin, kuin ihmisen luuranko."