En puhunut mitään. Kuullessani Nadan sanovan minua isäkseen, tuntematta minua, ja rukoilevan minua polviani syleillen tyttäreni nimessä olin minä, jolla ei ollut enää muita lapsia kuin hän, purskahtaa itkuun. Mutta hän luuli minun vaikenevan sentähden, että olin suuruksissani, ja aikovan viedä hänet tuon tuntemattoman päällikön luo, minkä tähden hän rukoili yhä kiihkeämmin kyyneleitä vuodattaen.
"Isäni", sanoi hän, "älä kohtele minua niin julmasti Anna minun mennä, ja neuvo minulle tie. Sinä, joka olet niin vanha, ymmärrät kyllä, että olen liian kaunis raastettavaksi tuon vanhan päällikkönne suojaan. Kaikki rakkaani ovat kuolleet, ja minulla on vain tuo veli, jonka luo pyrin. Jos täytät uhkauksesi, niin kohdatkoon sama kohtalo omaa tytärtäsikin! Saakoon hänkin maistaa, miltä orjuudessaolo tuntuu ja mitä on rakkaus, jota inhoaa." Ja hän vaikeni nyyhkyttäen katkerasti.
Käännyin majaa kohti ja huudahdin: "Päällikkö, suojelushenkenne on teille tänään hyvin suosiollinen, sillä hän on antanut teille tytön, joka on yhtä kaunis kuin halakazien Lilja." — Nada hätkähti ja katsahti minuun hätääntyneesti. "Tulkaahan katsomaan."
Nada kääntyi ja hypähti sieppaamaan pudottamaansa keihästä. En tiedä, aikoiko hän surmata minut vai tuon päällikön, jota hän pelkäsi, vai itsensä, mutta kuulin hänen suuressa hädässään huudahtavan Umslopogaasin nimen. Saatuaan keihään käteensä hän kääntyi ja suoristausi, ja katso, hänen edessään seisoi roteva mies tapparaan nojaten. Vanhus, joka oli uhkaillut häntä, oli kadonnut — pujahtanut piiloon lähimmän majan varjoon.
Nada katsoi, hieroi silmiään ja katsoi jälleen.
"Näen varmaankin unta", virkkoi hän vihdoin. "Puhelin juuri erään vanhuksen kanssa, ja nyt seisoo hänen paikallaan mies, joka on aivan kaipaamani veljen näköinen."
"Olin kuulevinani, tyttö, että erään Nadan ääni kutsui erästä
Umslopogaasia", sanoi tapparaan nojaava.
"Niin, häntä juuri kutsuin, mutta mihin joutui tuo vanhus, joka kohteli minua niin ilkeästi? Mutta mitäpä siitä — olkoon hän, missä haluaa. Tapparastasi ja koostasi päättäen lienet varmasti veljeni Umslopogaas. Kasvojasi en oikein erota, mutta tapparasi tunnen, sillä se suhahti kerran aivan silmieni editse."
Hän puheli näin voittaakseen aikaa tarkastellen koko ajan Umslopogaasia, kunnes hän oli varma, että mies oli Umslopogaas eikä kukaan muu, jolloin hän vaikeni ja lennähti Umslopogaasin kaulaan suudellen häntä.
"Toivonpa Zinitan nukkuvan hyvin", mutisi Umslopogaas muistaen samassa, ettei Nada ollutkaan hänen sisarensa, niinkuin luuli.