Hän hätkähti ja katsoi tarkemmin. Ah, varjon reunassa näkyi nyt useampia kirkkaita välähdyksiä. Keihäitä, kautta Chakan pään!
Galazi odotti hievahtamatta ja näki soturijoukon, jossa oli noin parisataa miestä, rientävän äänettömästi ja juoksujalkaa eteenpäin. Soturit, vaikka heillä ei ollutkaan töyhtöjä, olivat sotapolulla, sillä he olivat järjestyneet säännöllisiin ryhmiin ja jokaisella oli keihäs ja kilpi.
Galazi oli kuullut kerrottavan tuollaisten joukkojen yöllisistä metsästysretkistä, ja hän tiesi aivan hyvin, että alhaalla rientävät soturit olivat kuninkaan koiria, jotka olivat ihmisriistaa pyydystämässä. Päämaali oli jokin suuri nukkuva kaupunki, sillä muussa tapauksessa ei koiria olisi ollut niin paljon. Galazi ihmetteli, kenestä nyt mahtoi olla kysymys? Samassa joukko kääntyi kahlaamolle ja silloin hän ymmärsi. Hänen veljensä Umslopogaas ja Nada Liljankukka ja kirveskansa olivat riista, jota pyydystettiin. Nuo soturit olivat kuninkaan koiria, jotka Zinita oli päästänyt valloilleen. Siitä syystä hän oli järjestänyt naisten juhlan ja vienyt lapset mukanaan ja siitä syystä oli niin moni mies poistunut kaupungista, mikä milläkin tekosyyllä säästyäkseen verilöylystä.
Galazi hypähti ylös ja tuumi silmänräpäyksen. Mahtoikohan noita metsästäjiä voida metsästää? Eivätkö hänen sutensa voisi tuhota tuota joukkoa niinkuin ne olivat kerran ennen tuhonneet erään kuninkaan lähettämän soturijoukon? Kyllä, jos hän olisi keksinyt sen hiukan aikaisemmin. Silloin olisi tuskin yhtään soturia päässyt hengissä joelle saakka, sillä hän olisi iskenyt susineen heidän kimppuunsa. Nyt se ei käynyt enää päinsä, sillä joukko läheni jo kahlaamoa, ja Galazi tiesi, ettei hänen harmaa väkensä metsästänyt kahlaamon toisella puolella, sillä suunnalla, syystä, jonka eräs vainaja oli hänelle unessa ilmoittanut.
Mitä oli siis tehtävä? Hänen täytyi varoittaa Umslopogaasia. Mutta miten? Paikasta, jossa Galazi oli, oli kirveskansan kaupunkiin sen verran lyhyempi matka kuin jousessa on jänne kaarta lyhyempi, ja soturit olivat jo melkein kaaren puolivälissä. Mutta hän kykeni heidät sivuuttamaan hän, Susi-Galazi, jolla Umslopogaasia lukuunottamatta ei ollut vertaistaan nopeudessa. Hän tahtoi ainakin yrittää. Ehkä joukko pysähtyisi kahlaamolle juomaan.
Niin Galazi ajatteli ja oli samassa tuulen vauhdilla vuorenrinnettä alas menossa. Hän hyppeli kuin kauris kiveltä toiselle, tunkeutui kuin härkä tiheikköjen läpi ja kiiti pääskysen nopeudella tasaisemmalla maaperällä Vuori oli jo takana, ja edessä hyrskyi tulviva joki vaahdossaan, yhtä raivokkaana kuin silloin, kun hän oli mennyt kuollutta etsimään. Joustava hyppy lennätti hänet klivaimpaan virtaan, hän taisteli hetkisen ja seisoi pian toisella rannalla pudistaen veden yltään kuin koira. Samassa kiiti hän jo eteenpäin nopeinta vauhtiaan juosten matalana suden tavoin.
Kaupunki näkyi edessäpäin. Toinen puoli oli vielä kirkkaassa kuutamossa, mutta toista hyväili jo idän taivaalla näkyvä aamunkajastus. Ah, soturit olivat jo perillä, hän näki murhamiesten hiipivän aitauksen luo ja jakautuvan oikealle ja vasemmalle. Kuinka päästä perille ennenkuin kuolon rengas oli kokonaan sulkeutunut? Matkaa oli vielä kuusi keihään heittoa! Ruoho oli pitkää ja ulottui eräässä kohden melkein aitauksen puoliväliin. Eteenpäin vain! Mahtaisikohan Umslopogaas, hänen veljensä kyetä juoksemaan nopeammin, ihmetteli Galazi, kun hän juoksi rientäessään veljeään pelastamaan. Hän oli nyt pitkässä ruohikossa aitauksen luona, ja murhamiehet lähestyivät oikealta ja vasemmalta.
"Wow! Mikä se oli?" huudahti eräs soturi kumppanilleen samassa kun kehä sulkeutui. "Wow! Jokin suuri ja tumma olento syöksyi aitauksen yli aivan nenäni edessä."
"Kuulin rusahduksen, veljeni", vastasi toinen "mutta en nähnyt mitään. Ehkä se oli koira, sillä eihän kukaan ihminen voi hypätä niin korkealle."
"Tahi susi", sanoi toinen. "Rukoilkaamme joka tapauksessa, ettei se ollut Esedowa [satu-eläin, jonka sanotaan ahdistaneen zuluja, pannen uhrit selässään olevaan reikään], joka tuli pistämään meidät selässään olevaan reikään. Palaako tulesi, veljeni? Wow! Kohtapa nuo konnat saavat paistua, merkki annetaan pian."