"Entä kaupunkini asukkaat?" kysyi Umslopogaas.
"Naiset ja lapset ovat tiessään, ja miehet olen hätyyttänyt — he selviävät kyllä jotenkuten pälkähästä. Pois täältä, ennenkuin palamme!"
He kiiruhtivat ympärysaitausta kohti, ja tiellä liittyi heihin kymmenkunta säikähtynyttä ja unenpöpperöistä soturia, aseinaan millä keihäs, millä nuija — ja kaikki melkein alasti. Joukko kiiruhti pysähtymättä eteenpäin aitausta kohti, joka paloi jo kauttaaltaan ilmitulessa, Umslopogaas ja Galazi etunenässä pitäen kumpikin Nadaa kädestä. He olivat nyt aivan lähellä ja ulkopuolelta kuului piirittäjien huutoja. Nada kavahti kauhistuneena takaisin, mutta Umslopogaas ja Galazi eivät hellittäneet otettaan, vaan raahasivat hänet mukanaan. Tappara ja nuija heilahtivat, palava aitaus murtui, ja he syöksyivät ulos melkein vahingoittumattomina. Kuumuus oli karkoittanut vihollisen hiukan etemmäksi, mutta vartioiminen oli sitä valppaampaa. Pakenijat huomattiinkin heti ja samassa kajahti huuto: "Bulalio! Bulalio! Tappakaa se konna!" ja sotureita hyökkäsi heitä kohti keihäät koholla. Miehet asettuivat piiriin Nadan ympärille ja sitten rynnättiin eteenpäin, Umslopogaas ja Galazi etunenässä. Itkuntekijä ja Vartija heilahtivat salamannopeasti ja Dingaanin miehet hajautuivat kuin tuhka tuuleen, katosivat kuin ruoho kulovalkean tieltä.
Yksi mies pakenevista kaatui, mutta takana syntyi hillitön melu. Kaikkialta kaikui huuto, että konnien päällikkö oli paennut vaimonsa Liljankukan keralla. Kuullessaan tämän kokosi vihollisjoukon komentaja heti väkensä ja lähti ajamaan paenneita takaa, sillä noiden henkilöiden surmaaminenhan oli koko retken päätarkoitus. Hyökkääjiä oli siihen kaatunut noin viisikymmentä ja kaupunkilaisia ehkä sata, sillä Galazin huutojen herättäminä olivat kirveskansan miehet tapelleet raivoisasti kukin henkensä edestä tietämättä, oliko heidän päällikkönsä paennut vai surmattu nukkuessaan.
Susi-veikot olivat seuralaisineen jo pitkän matkan päässä, ja helppohan heidän olikin päästä pakoon, maan nopeimmat juoksijat kun olivat. Mutta niinkuin rykmentin täytyy sovittaa vauhtinsa hitaampien soturien mukaan niin heidänkin täytyi nyt juosta tavallista hitaammin Nadan tähden. Nopeus oli kuitenkin riittävä ja he olivat jo joelle johtavan ahtaan solan puolivälissä, kun Dingaanin soturit saapuivat solan suulle. He pääsivät solan päähän, ja vihollinen läheni nopeasti — solan joenpuoleinen pää on hyvin ahdas, isäni, kuin kapean ruukun kaula. Galazi pysähtyi ja sanoi:
"Seis, miehet. Puhelkaamme hetkinen noiden kanssa, jotka seuraavat jäljissämme; samalla hengähdämme hiukan. Mutta kiiruhda sinä, veljeni, joen yli Liljankukan keralla. Yhdymme teihin metsässä, ja ellei meitä sattuisi kuulumaan, niin tiedäthän, mitä sinun pitää tehdä. Sulje Liljankukka luolaan ja kutsu harmaa väkemme koolle. Wow! veljeni, minun täytyy päästä luoksesi, jos suinkin voin, sillä jos nuo Dingaanin koirat pitävät metsästyksestä, niin nyt pannaan Kummitusvuorella toimeen sellainen ajo, ettei tuo vanha velhotar ole kuunaan moista nähnyt. Kiiruhda nyt, veljeni."
"Eipä ole tapani rientää pois toisten jäädessä tappelemaan", kiljahti
Umslopogaas, "mutta nyt sen ihmeen täytynee tapahtua Nadan tähden."
"Älä välitä minusta, oi rakkaani", sanoi Nada. "Olen saattanut sinut tähän pulaan — olen niin väsynyt — anna minun kuolla. Tapa minut ja pelasta itsesi!"
Vastauksen asemesta tarttui Umslopogaas hänen käteensä ja syöksyi joelle, mutta ennenkuin hän pääsi sinne saakka, alkoi taistelun melske kuulua. Takana kajahti Dingaanin soturien sotahuuto heidän iskiessä kirveskansan miesten kimppuun ja Susi-Galazin ulvonta, hänen yhtyessä otteluun — kuuluipa Vartijan mäjähdyskin iskun sattuessa kohdalleen.
"Hyvin purtu, Susi!" huudahti Umslopogaas pysähtyen; "se mies ei tarvitse enempää; oh! jospa voisin" — hän katsahti Nadaan ja kiiruhti jälleen eteenpäin.