Hän on unohtanut sen — koko elämäntarkoituksen. Elämän. Kuoleman. Tuo kammottava muistutus uhkasi murskata sirpaleiksi kaiken, mitä hän vaivoin oli saanut rakennetuksi. Hän tunsi, että padot voisivat suistua minä silmänräpäyksenä tahansa, maa hänen jalkojensa alla vapisi.
Muutamien sekuntien kuluessa näki hän elämänsä särkyvän pieniin palasiin, joista hän turhaan yritti tehdä kokonaisuutta. Lapsi leikkii kirjavilla puupalikoilla, soveltaa yhden sinne, toisen tänne, mutta siitä ei synny mitään, sillä lapsi ei tiedä, lapsi on unohtanut, mitä siitä piti tulla, ja niin sortuu kaikki. Hän sovittelee yksityiskohtia toisiinsa, päivä päivältä, vuosi vuodelta, mutta ne eivät sovi yhteen. Siitä tulee tarkoituksetonta kuten katkelmista, jotka otetaan eri yhteyksistä.
Kaikki on ollutta sanoo Leonora sähkösanoma Marsiin vastaus maksettu! ja ihmiskunnan korkein ihanne kuoli sairashuoneella leikkauksen jälkeen minkä johdosta George sanoi itselleen, minun täytyy ottaa selvää mikä on tämä Metro-Goldwyn! ajatuksen hienoin löytö joutui ultraviolettien säteitten vaikutukselle alttiiksi and his eternal home is hell vastaus maksettu! Metro-Goldwyn kaikki on ollutta…
Minä hourailen, ajatteli Jeremias. Tämä on ilkeää unta. Hän seisoi liikkumatta, tuokion, iäisyyden.
Sitten tunsi hän kevyen kosketuksen, joku otti hänen kätensä omaansa. Nyt minut viedään paratiisiin ajatteli Jeremias. Niin, nyt minä näen selvästi, olen ollut täällä ennen. Kaikki on oikein. Ja hän piti kättään niin hiljaa, ikäänkuin peläten heräävänsä.
* * * * *
Suuri onni sinua odottaa, sanoi nainen. Jeremias kuuli sen selvään ja kirkkaasti. Hän näki tuon selittämättömän katseen, ja kaikki pelko oli kadonnut. Hän ajatteli: Noin ei voi tuhka säteillä. Tämä ei lahoa. Hän huomasi naisen ohimoilla harmaita hiuksia, ja siitä oli hän liikutettu kuin jostakin avuttomasta pikkupiirteestä, kuin merkistä, että katoovaisuus oli voitettu.
Jeremias suuteli hänen kättään, hän hymyili vastaukseksi ja meni nopeasti, kuten olisi hän peljännyt jotain ilmaisevansa, jos olisi viipynyt. Ja Jeremias näki ikkunaruudun läpi tuntemattomien ihmisten ja kohtaloitten virran liukuvan ohi kadulla, missä monet näennäisesti kulkevat yhteiseen suuntaan, toistensa seurassa, samalla kuin heidän ratansa oikeastaan ovat yhtä yhtymättömät kuin tähtien radat, ja yhtä nopeasti sivuuttavat toisensa.
Jeremias sulki oven mekaanisesti, järjesti kirjat näyteikkunassa, katsoi valoautomaattiin.
Nuo silmät katsovat Taivaasta, ajatteli hän. Ne näkevät kaiken. Ne näkivät kaikki. Ja yhtäkkiä Jeremias näki itsensä hänen silmiensä valossa!