Jo luonto eloon virkoaa, sen kasvit heräjää, jo puihin lehti puhkeaa, ja maa jo vihertää, ja silmäns auki järvi luo, iloisna kohden rantaa tuo se vaahtovaisen aaltonsa, mi välkkyy kirkasna.
Ja linnut kilvan palajaa taas Suomen saloihin, ja salot kaikuu laulantaa myös läpi öisetkin, ja kesäyöt nuo ihanat, ne tunteitamme puhuvat, kun kaikki hiljaa hengähtää, ja luonto lepäjää.
Vaan idänranne-purppura jo hohtain punertaa, ja säteet aurinkoisesta ne maille sinkoaa, ja kukka silmäns' aukaisee, ja aamukaste helmeilee, ja lehdon lintu visertää, ja aamu heräjää.
KEVÄTILTANA
Jo nietos sulaa maasta, ja kesä lähenee, ja koko luontoon taasen eloa virtailee.
Jo nurmen nukka vertyy,
kun päivyt lämmön suo,
ja kukka päänsä nostaa,
ja välkkyy virran vuo.
Pois valkoharson heittää
nuo neidot Vellamon,
ja Ahti aallokoissa
virittää kantelon.
Ma venhossani soudan
ja katson, kuultelen:
oi suloutta suurta
mun maani keväisen!
Yön varjot tumman väreen luo kalvoon järvyen, ja kevätilta uinuu, vaan herää suvehen.