Kun iltasella istun ja tähtiä katselen,
niin johtuu mieleheni tuo aika entinen:
kuin moni onnen tähti sen taivaan valaisi —
vaan virvatulta ollen, pian tyhjään hälveni.
Sa iltatähti kaunis ja kaikist' ihanin,
tien osote oot varmaan, mi viittaat kotihin.
Siis sammukoot muut tähdet, nuo harhavalot, vaan!
Sun valos armahaisin ei sammu konsanaan!
AURINGON LASKU
Aurinkoinen armahainen, länteen olet lähtevä, jäähyväiset olet meille jälkehesi jättävä. Matka sull' on edessäsi, vaikka toivot lepoa, lännen piirto purppurainen peittää sinut vaippaansa. Kultakehdoss' et sä viihdy, unen luotas karkoitat, aamuruskon kultasiivin ylöspäin taas kohoat.
III. LEMMEN MUISTOJA JA TARINOITA
VALITUS
Sammu, valo aurinkoisen, piile pilven taakse vaan! Öisen usma, levittele varjosi nyt maailmaan!
Siinä sydämeni tunteet
ehkä uneen nukkuvi,
vaan tuo kaunis kesäilta
säilyy muistiss' iäti.
Ilta kaunis nyt kuin silloin,
koska kultain erosi:
aurinko se lähti mailleen,
vuorten kupeet kultaili.
Nyt on kaikki autiota, poissa sulo entinen; kussa ennen onnen löysin, vaivun valtaan kaihojen!