Ja laulun ääni kauemmaksi kaikui,
ja Immet loihti siihen tenhoaan;
vaan laulu suvun syvät synnyt raikui
ja siks sai laulajansa sortumaan.
MATKALAINEN
Oon outo matkalainen maan ma täällä maailmassa; tuoll' oikea on kotimaa ylhäällä taivahassa, miss' yhä Herraa kiittää voin ja uusin soittaa kanteloin. — Oi autuasta, ihanaa, kun kotiin mennä saa!
Matkalla usein maistaa saan ma monta vaivaa, tuskaa, vaan jos ma Herraan turvaun, ei hylkää Hän mua koskaan. Hän tukee mua heikkoa, jok' oon niin huono, horjuva; taas vie hän tietään tasaista mua henkens' armolla.
Ah, koska pääsen levolle? — Kun päättyy päivätyöni, ja uusi päivä koittaapi, kun poistunut on yöni. Se päivä kestää iäti, siin' itse Herra loistaapi tuoll' istuimellaan kirkkaalla valittuin seurassa.
VENEESSÄ.
Soutakaamme! — Vesi päilyy ja mun tunteheni väilyy. Poies kauas kaukomaille mieleni nyt samoaa: näköalat kaukaisuuden lumoovaisen ihanuuden minulle nyt heijastaa.
Soutakaamme, ettei myrsky meitä kohtaa ja sen tyrsky venostamme kaataa saa! Viittanamme meill' on tähti, joka oppaaksemme lähti elontietä ohjaamaan. Viekäämme niin venhoamme, että rantaan seisahdamme, — elon rauhanvalkamaan!
KALLIS — KALLIIMPI.
Ma muistan ajan, muistan muinaisen, kun leikin löin mä kera siskojen. Kuink' aika silloin hupaisesti kulki ja äiti lempeä mun syliins' sulki ja huoletonna siinä lepäsin, siks taas kun äidin suukkoon havahdin!