Mutta vastauksenkin saatuaan hän ei muuttunut, vaan kului päiväkausia meidän sanaakaan vaihtamatta.
Tuli sitten taas lauantai, ja minä, kuten tavallisesti, seisoen hänen takanaan annoin tarpeellisia selityksiä hänen tarkastellessa viikon tuloja ja menoja. Päästyään loppuun, sulki hän jälleen kirjan ja ojensi sen minulle sanoen: niin, kaikkihan on selvästi ja oikein!
Tarkotus oli myöskin selvä — sain lähteä. Olin päättänyt ottaa asiasta selvän ja jäin sentähden seisomaan ikäänkuin odottaen, että hän käskisi istumaan kuten ennenkin.
"Onko vielä mitään muuta?" hän kysyi.
"On — Siltalan pääministerinä olen selvästi joutunut korkean hallituksen epäsuosioon. Antaen täyden arvon hänen hienotunteisuudelleen, saan täten itse pyytää eroa."
"Pehtori erehtyy kokonaan. Ette ole lainkaan joutunut epäsuosioon — senhän teidän pitäisi paraiten huomata siitä, että yhä edelleenkin kaikki toimenpiteenne hyväksytään."
"Sitten otaksun, että rouva antaa jo pian selityksen, joka on käynyt välttämättömäksi."
"Äskeinen selitykseni riittänee jo. Te tiedätte, että luotan teihin yhä edelleenkin täydellisesti — en voi ymmärtää mitä minulla olisi enempää puhuttavaa ja selitettävää, yhtävähän kuin pehtorilla on oikeutta pitempiin kysymyksiin."
"Sanotaan että puhuen voimme peittää ajatuksemme. Siksi en tyydy paljaaseen puheenparteen luottamuksesta, vaan vaadin itse luottamusta."
"Vaaditte!" huudahti hän kiivaasti.