"Vaadin niin — tai lähden matkoihini — aivan miten kapteeninrouva vain tahtoo."
"No entäs ne Siltalan uudistuspuuhat, jotka pehtori lupasi panna toimeen? Olen pannut kaikki sen lupauksen takia alttiiksi."
"Annoin sen lupauksen edellyttäen luottamusta teidän puoleltanne —"
"Ja minä luotan pehtoriin."
"Niin — puheissa kyllä, mutta töissä…"
"Vai niin — sanon sen suoraan — puuttuvasta luottamuksesta ei pehtorin valitus johdukkaan, vaan on käynyt kuten pelkäsin käyvänkin, senvuoksi että olen jonkun kerran antanut houkutella itseäni kohtelemaan teitä ystävänä ja toverina, olemaan — liian ystävällisen ja tuttavallisen teitä kohtaan, luulette nyt olevanne oikeutetun siihen — se on hävytöntä! Tiesin näin kyllä käyvän — jos teille antaa sormensa, niin tahdotte koko kättä…"
"En ole aikonut pyytää kättänne, rouva. Mutta kun jokapäiväisen, ystävällisen seurustelun jälkeen aletaan kohdella hyvin kylmästi — niin täytyy siihen olla syynsä, jotka kaipaavat selitystä, jos kauemmin tulen asumaan samassa paikassa kuin kapteeninrouva."
"Siitä pehtori joka tapauksessa pääsee, sillä matkustan maanantaina Helsinkiin. Mutta koska vaaditte selitystä, niin miksipä tuota salaisinkaan teiltä — vaikka asia koskee yksinomaan minua. Kas tässä", hän virkkoi ottaen kirjeen pöytälaatikosta, "siinä on seuraus tuosta, kuten pehtori sanoo, jokapäiväisestä ystävällisestä seurustelustani."
Otin hyvin ihmeissäni kirjeen ja luin. Se sisälsi seuraavaa:
Arvoisa kapteeninrouva!