"Tietysti — posti kun lähtee täältä vain kahdesti viikossa, en voi tehdä sitä useimmin. Mutta ehkä kapteeninrouva pitäisi kertaa viikossa riittävänä, kuten tähänkin asti."
"No niin — eiköhän se riittäne."
Kyselin häneltä tavantakaa aina jotakin, toivoen että hän viimeinkin käskisi minua istumaan ja sytyttämään sikarin — mutta hän vastasi vain lyhyesti ja laimeasti, jonkavuoksi minun lopulta täytyi lähteä matkoihini turhaan koetettuani karkottaa Liinan kirotun luulon muistoa.
Hän uskoo yhä vieläkin — tai on uskovinaan — että olen jossakin väleissä Liinan kanssa. On uskovinaan, sanon — sillä mahdotonta on että tervejärkinen ihminen, joka tuntee minut niin hyvin kuin hänen täytyy minut tuntea kaikkien noiden keskustelujemme jälkeen, totisesti uskoisi minun voivan rakastua johonkin Liinaan! Mutta jos hän nyt on niin uskovinaan, etsisi hän aihetta nöyrryttääkseen minua — päästäkseen jälleen minusta, seurastani, saadakseen minut jälleen paljaaksi "pehtoriksi" — mutta miksi? Siinä se pulma on. Ja kuitenkaan en jumal'auta tiedä mitään rikkoneeni häntä vastaan.
Ja matkustaneet he ovat — hän ja terävänoukkainen neiti Appelqvist — ja elämä täällä on käynyt ihan uskomattoman tyhjäksi. Huvittelen leikkimällä Robinson'ia — ollen tietysti häntä edistyneempi. Hän vain pyydysteli ansalla vuohia, jotavastoin minä ampuilen jäneksiä, metsoja, teiriä tai pyitä — mitä vaan eteeni sattuu. Etenkin metsoja on tuossa suuressa, kauniissa aarniometsässä, missä keväällä olin niin pahassa pulassa, mutta missä nyt maan jäädyttyä käy kuin lattialla.
Järvi on myös jäässä, ja yhtenä päivänä kiidin huvikseni luistimilla, jotka hankin Heinolasta, pitkin salmia ja lahtia, kunnes äkkiä yhdessä, ihan pohjalla, missä vesi oli hyvin matalaa, näin tavattoman parven mahdottoman suuria ahvenia, jotka olivat vetäytyneet sinne arvatenkin ilmanpuutteen takia. Kiiruhdin kotia, otin onkineuvoni ja vedin avannosta suuren joukon niitä, joista jok'ikinen painoi yli kilon, joten minun ateriani ovat paljon loistavammat kuin Robinsonin simpukat ja hedelmät.
Veli hyvä, teen vielä yhden pyynnön. Olisitko hyvä ja kertoisit Lagströmille sellaisen julman jutun, että olen myynyt Fixin ja Fobin tai jotain muuta sen tapaista ja lähettäisit ne tänne, s.o. Aution asemalle, mistä ne parhaiten voin noutaa. Metsästys on nyt täällä ainoa mahdollinen ajankuluke ja suurta huvia tuottaakin metsästys täällä — mutta huvi koiritta on vaan osittainen, niin että päivä päivältä olen ruvennut yhä enemmän kaipaamaan kunnollisia koiria. Kirjota minulle sitten, ole niin hyvä, milloin ne saapuvat, jotta tietäisin lähteä niitä vastaan. Ole vakuutettu, että olen kiitollinen vaivannäöstäsi.
Ja nyt ei taas muuta tällä erällä kuin sydämelliset terveiset. Jää hyvästi!
Tuus
Polle.