Niin — nyt kai jo loruni loppuvat tällä kertaa! Ei sentään, vielähän minun jotain pitää kertoa!
Toivon nyt päässeeni armaasta Liinastani ainiaaksi! Ja helpommin kun luulinkaan pääsin tuosta lötyksestä.
Istuin lukien eräänä myrskyisenä ja kylmänä iltana iloisen, suuren takkavalkean ääressä, kun ovi avautui ja naisen ääni kysyi:
"Saako tulla sisään?"
"Kaikin mokomin — tehkää hyvin!"
Se oli Liina.
"Eikö pehtorin ole äärettömän ikävää ihan yksin täällä?"
"Ei."
"Olen ikävään ihan menehtyä. Äiti läksi Ottilian (Kapteeninrouvan sisäkön) kanssa pakisemaan ja Miina tietysti on Jannen luona, joten minä olen yksin kuin kirkonrotta."
"No — se yksinäisyys ei ole niin vaarallista — kunhan ette vaan ole yhtä köyhä."