Mutta kerta kerralta kävi vaikeammaksi palata sinne takaisin ja kestää siellä. Ilma tuvassa oli aivan läpinäkymätön, kun ulkona astui ovesta sisään. Senvuoksi lähdin sieltä taas yhdeksän aikaan, oltuani sisällä vain noin neljännestunnin.
Niin korkeintaan neljännestuntia oli kulunut siitä, kun viimeksi kävin pihan poikki — ja kuitenkin siellä seisoi nyt hevonen rekineen, joita siellä ennen ei ollut. Myöhäisiä vieraita ne eivät voineet olla torpista tai ulkotiloilta, sillä hevosen luona oli vain yksi mies ja sitäpaitsi hän oli ajanut herrasväen portaitten eteen.
Aloin aavistaa jotain, joka sai sydämeni sykkimään kiivaammin ja aivan oikein — kun lähestyin miestä ottaakseni selkoa hänestä, kuului portailta, missä kaikki oli synkän varjon peitossa:
"Tuntuu siltä, että olen käynyt ihan liikanaiseksi sivuhenkilöksi täällä Siltalassa ja hyvin vastenmielinen näyttää tuloni olevan, koska minua ei lähdetty noutamaan ja jätetään talo saapuessani pimeäksi ja tyhjäksi."
"Rouva!" huudahtin ja juoksin kookasta olentoa vastaan, joka astui alas portaita. "Rouva."
"Miksei pehtori lähettänyt ketään minua noutamaan?"
"Mutta enhän ole aavistanutkaan, että rouva tahtoi palata takaisin."
"Kirjeeni täytyi saapua keskiviikkopostissa."
"En ole saanut riviäkään."
"Miksei ketään ole kotona — koko talo on tyhjä ja pimeä?"