Mutta postilaukusta löysin myös toisen kirjeen — Rackin kaivatun kirjeen. Hän tarjosi arvostelijainsa arvioimisen mukaan viisisataakaksikymmentäviisituhatta markkaa metsästä ja oli valmis heti antamaan puolet kuuden kuukauden akseptiin. Jättiläispuista hän ei voinut sanoa mitään varmaa ennenkuin keväämmällä näkisi, miten niitä oli hoidettu, olivatko puut terveitä ytimeltään j.n.e. Siltä varalta, että olisimme suostuneet hänen ehtoihinsa, oli hän liittänyt välikirjaehdotuksen myötä. Joka tapauksessa hän pyysi, ettemme kääntyisi muiden puoleen — hän tahtoi paraansa mukaan sovittaa asiat siten, että olisimme molemmin puolin tyytyväisiä.
Nuo paperit lohduttivat minua sentään koko lailla. Päätin käyttää niitä niin vaikuttavasti kuin suinkin, näyttääkseni vihdoinkin hänelle, miten hän voisi erehtyä, jos tahtoi toimia kysymättä minulta neuvoa.
Olen nykyään nukkunut siunatun hyvin, kuten sinulle viimekerralla kirjotin. Nyt oli aika kulunut yhteen, ennenkuin tulin suojaani, ja äskeiset tapahtumat — etenkin harmitteluni siitä, että kapteeninrouvan kotiintulo oli muodostunut niin ikäväksi ja sitten kaikemmoiset ajatukset, jotka risteilevät aivoissa juuri silloin kun niistä tahtoo päästä vapaaksi, pitivät minua valveilla, niin etten aluksi tahtonut saada unta. Vasta aamupuolella vaivuin siihen — ja siitä seurasi että havahduin kymmenen aikaan päivällä.
Silloin tapahtui niin hullusti, että kapteeninrouva lähetti minulle sanan, kun istuin vielä ajelemassa partaani. Käskin pyytämään anteeksi ja sanoin tulevani pian.
Mutta niinkuin kiirettä pitäessä ainakin, haavotin itseni ja sain puuhailla hyvän aikaa tukkiakseni verenvuotoa. Sitten tungin paidannapit kovaksi silitetyn edustan ulommaisiin napinläpiin ja tavaton työ oli saadessani ne jälleen pois ja pistetyksi sisäpuolelle. Siten hän sai odottaa ainakin tunnin, ennenkuin hänen pehtorinsa saapui. Valmistuin ottamaan vastaan aika myrskyn puuskausta — mutta paha kyllä — kohtasin säteilevää onnea ja päivänpaistetta. Heti ensisilmäykseltä, kun näin tuon omituisesti muuttuneen olennon, selveni minulle, että Helsingissä oli tapahtunut jotain, joka sytytti hänen silmiinsä lempeän, syvän ja autuaan loiston, sai hänen huulensa hymyyn, sulatti hänen ennen niin ylpeät, jäykät ja kylmät kasvonsa eläviksi, riemuisiksi ja lämpimiksi. Kihlaus oli jo tapahtunut — edessäni oli onnellinen morsian.
Minkä arvoista rakastavalle naiselle on raha, kauppahommat, pienet loukkaukset ja kaikki muu roska! Mitä hän nyt huoli pehtorinsa nenäkkäisyydestä! Mielellään hän asettui kaiken tuon yläpuolelle.
Hän läheni minua ruhtinaallisena ja kuitenkin neitseellisenä — säteilevän iloisena ja kuitenkin hiljaa ja tyynesti hymyillen käsi tervehdykseen ojennettuna.
"Suokaa anteeksi, pehtori", hän sanoi, "anteeksi eilenilta. Olin nyrpeä, väsynyt ja puolikuolleeksi paleltunut, ja minä ajattelin kotiintuloani niin ystävälliseksi — vastakohta oli liiaksi räikeä, jonkavuoksi otin sen niin pahakseni."
"Herran tähden, rouva — meidänhän täällä tulee pyytää anteeksi, että siten otimme vastaan — ja vielä suurempi syy on minulla, koska nytkin annoin kapteeninrouvan odottaa. Pyydän anteeksi juuri senvuoksi, että olen hyvin pahoillani siitä vastaanotosta, jonka rouva eilen sai, sentähden en saanut unta ennenkuin vasta aamupuolella. Mutta nyt voin osottaa, että todella olimme syyttömiä, sillä viime yönä vasta toi postimies rouvan kirjeen. Voitte nähdä, että se on leimattu Helsingissä vasta torstaina, eikä siis voinut ennättää tänne keskiviikkopostissa."
"Niinpä on — todellakin! Tyttö on tietenkin unohtanut kirjeen taskuunsa ja pannut sen postilaatikkoon vasta myöhemmin sanaakaan siitä minulle sanomatta. Päätin nimittäin viime hetkessä nyt jo palata tänne — tekosyynä käytin herra pehtorini niskottelua, mutta itse asiassa olin kyllästynyt kaupunkilaiselämään ja kaipasin takaisin Siltalaani. Nyt tuskin voin käsittääkkään, miten kerran saatoin ajatella, että iäksi olisin jättänyt sen."