"Sanokaa", hän virkkoi, "miksi rintamme laajenee enemmän silloin, kun yllämme on holvi, laajenee enemmän kuin kulkiessamme vapaan taivaan alla?"
"Laajeneeko? Jos tukauttavasta kellarista astun ulos, niin hengitän ehdottomasti syvemmin."
"Niin — jos otatte asian siltä kannalta. En ajatellut nyt keuhkoja, vaan sydäntä. Vieläpä ihanimpana kesäpäivänäkin, kun kauniista ilmasta astun korkeaan hämärään, kosteaan, viileään temppeliholviin, niin kohoaa sieluni kunnioitukseen, jotta väristys karmii selkäpiitäni. Kun avoimen taivaan alta tulemme tämänkaltaiseen metsään, tunnemme saman suuruuden ja laajenemisen tunteen. Säteilevä aurinko ja kirkas taivas eivät saa meitä läheskään niin juhlamielelle, kun kesällä liu'umme yli kuvastinkirkkaan järven, kuin tuollainen lämmin, valoisa auringoton heinäkuunsunnuntai — kun olemme matalan, kevyen, tasaisen, autereisen pilviholvin alla. Niin — vieläpä sekin lumoo meitä, kun oksat päämme päällä kaareutuen yhtyvät ajaessamme tai soutaessamme salmen kautta — ja kuinka monet tahtovat vielä vuoteensakin ylle suojakaton!"
"Luulen että rouva sekottaa nyt kaksi eri tunnetta toisiinsa. Me olemme kaikki suuria lapsia — jos vuoteella levätessä yllämme on erityinen pieni katto tai jos huomaamme sellaisen äkkiarvaamatta peittävän meitä matkatessamme mantereen ympäröimää vettä tai jäätä — niin se huvittaa meitä, kuten lapsiamme huvittaa, kun saavat rakentaa kartanolle katon ylleen. Mutta tuolla tunteella ei ole mitään yhteyttä sen juhlallisen kunnioituksen kanssa, joka valtaa mielemme astuessamme korkeaan temppeliin, olkoonpa se nyt sitten vaikka ihmistyötä ja senvuoksi kaksinverroin ihailtavaa tai luojan mestarituote. Avarin ja kunnioitusta herättävin kaarikatto on ja tulee aina olemaan sentäänkin sinitaivas — jos selällään makaa suvipäivänä, katse sinne ylös kiinnitettynä, niin laajenee sydän voimakkaammin kuin temppelissä ja metsässä koskaan."
"Niin kyllä — mutta ainoastaan silloin, kun selällään lepää, katse siihen kaarikattoon kiinnitettynä. Muuten tuntuu siltä kuin korkea metsä tai korkea temppeli olisivat itse taivasta suurempia, korkeampia, avarampia tai vapaampia."
"Senvuoksi ettemme voi äärettömyyttä millään mitata, mutta havaitsemme heti korkeuden, kun seinät ja pilarit kohoovat ympärillämme, joita katsellessa huomaamme oman pienuutemme."
"Älkää sanoko niin! Kulkekaappa suurkaupungin katua, jonka varrella on kuuden, seitsemänkerroksisia taloja. Ne ovat myöskin korkeuden mittoja — mutta te ette tunne rahtuakaan ylevän suuruuden ja kasvavan kunnioituksen tunnetta — miks'ette — siksi että holvi on poissa. Me tarvitsemme, me tahdomme holvia yllemme, mutta miksi — sitä en tiedä."
"Hyvin tukalassa asemassa me kuitenkin pakenemme näitä holveja päästäksemme vapaan taivaan alle."
"Tokkopa?"
"Ukkosen jyristessä juoksevat useimmat rankkasateesta huolimatta suojaavasta metsästä, koska salama herkemmin iskee puuhun. Ja maanjäristyksen sattuessa ihmiset syöksyvät ulos temppeleistään."