"Tahdotte tähdätä siihen, että me, tuntien oman heikkoutemme ja vähäpätöisyytemme, viihdymme korkeissa holveissa ainoastaan niinkauan kuin arvelemme niiden suojaavan ja puolustavan meitä?"
"Aivan niin — vaikkakin tuo tunne saattaa meissä olla vaistomainen — peritty tottumus."
"Tuntuupa siltä — kun me senlisäksi ihailemme korkeata, suurta ja avaraa, että se mahdollisesti selittäisi tuon äsken mainitsemani kunnioituksen ja hartauden tunteen, joka meissä syntyy ollessamme korkeassa ja avarassa holvissa."
"Tietenkin — me huomaamme katon yllämme, mutta riemuitsemme samalla huoneen valtavuudesta. Muuten tuo tunne taitaa olla naisessa väkevämpi kuin miehessä."
"Miksi niin?"
"Koska hän tuntee itsensä turvattomammaksi. Nainenhan on luotu etsimään tukea ja turvaa — se myös selvittää sen, että he ihailevat enemmän ruumiillisesti kuin henkisesti suuria miehiä."
"Voi toki puheitanne!"
"Eivätkö? Hyvin usein näkee, miten parhaatkin naiset, jotka ihan vapaasti voisivat valita, menevät täydellisille narreille, ainoastaan senvuoksi että näillä on jotain näennäisesti miehekästä — suuret viikset, sotilaspuku tai leveä tyvi kannattamaan ylhäällä vähentyvää painoa — kallo mieluimmin ontto, jotta tuki näyttäisi vakavammalta…"
Kaikuva nauru keskeytti puheeni.
"Enkö ole oikeassa?"