"Ette!"
"Ja mistä rouva sitten luulee tuon merkillisen, muodottoman kuosin johtuneen, joka tekee nykyaikaisten keikarien ruumiin ylöspäin kapenevaksi jalustaksi, millä heidän tyhjä päänsä lepää, elleivät naiset ihastuisi enemmän tuohon tukeen kuin siihen, jolla on pienet jalat, kapeat sääret sekä leveät hartiat ja jonkinarvoiset aivot. Vieläpä heillä pitää olla ryhmysauva kävelykeppinä, jotta olisivat varmemman näköisiä."
Epäjohdonmukaisesti, kuten naiset aina, hän sekosi ihan toiseen asiaan sanomalla:
"Samasta syystä voisitte myös moittia naisia, jotka ei tahdo tehdä itseään huomionalaiseksi hylkäämällä käytännössä olevaa kuosia, jos se on naurettava."
"Naisten laita on toisin."
"Miksi niin — saavathan nuoret miehetkin olla muodinmukaisia."
Ja niin edespäin ja edespäin — hän alkoi nimenomaan puolustaa tuota narria, sillä hän oli kyllä huomannut, että viittailuni tarkottivat hänen luutnanttiaan. Miten viisas nainen voi antaa itseään sokaista siihen määrään!
Kun hän portaiden luona astui reestä, kääntyi hän puoleeni ja sanoi hymyillen:
"Tänään tosin on sunnuntai — mutta ehkä pehtori kuitenkin, korvausta tai palkankorotusta siitä vaatimatta, tahtoisi syödä luonani päivällisen, jotta voisimme tuumia vastausta kapteeni Rackille?"
Siten tulin olleeksi koko päivän hänen seurassaan, sillä saatuamme vastauksen valmiiksi, näytti hän minulle uusia nuotteja, jotka oli tuonut kaupungista, ja viimein meidän teki mieli soittaa niitä ja istuimme sitten flyygelin ääressä aina illalliseen saakka.