Rakas veli!

Istun nyt yksin huoneessani vieraiden ajaessa toinen toisensa jälkeen kartanolle. Oikeastaan minun olisi pitänyt seisoa hovimestarina hännystakkiin puettuna tuolla ulkona vastaan ottamassa heitä — mutta istunkin täällä sen sijaan aamukauhtanassa ja kirjottelen kirjettä, kun en tiedä miten muutenkaan kuluttaisi aikaansa. Ilmotin nimittäin äkkiä että voin pahoin. Sillä eilen illalla minulle äkkiä selveni tämä juhla, josta niin paljon on puhuttu ja jota on niin puuhattu ja jonka komeutta lisätäkseni minäkin narri panin kaikki voimani liikkeelle, tämä juhla suruvuoden päätyttyä on silminnähtävästi pantu toimeen kihlauksen julkaisemiseksi — ja siihen en tahdo enkä voikkaan ottaa osaa. Siellä tehdään hirvittävin rikos kaikkea korkeampaa järjestystä vastaan — siellä ihanin nainen antautuu naudalle!

Sillä eilen illalla, uudenvuodenaattona, kun me kaikki niin herttaisen rattoisasti — minun mielestäni — istuimme kapteeninrouvan kammarissa salin vieressä tinaa valaen, kumossa olevien kuppien alta tiedustellen kohtalomme tulevaa kulkua ja nauraen ja leikkiälaskien kujeillessamme — niin pitipäs tuon kirotun luutnantin äkkiä ilmestyä taloon! Kylläpä kapteeninrouva nousi kiireesti ja riensi vastaanottamaan häntä! Ja pitkät olivat tervehdykset ulkona, ennenkuin he tulivat sisälle! Ja illallista syödessä sai rouva tietysti mantelin puurosta — jolloin tuo nauta itserakkaana huudahti:

"Totta ennuhtava manteli kejjankin ihmeekhi. Maljahi, Lilli! Kuinka moni kaino hihaj Huomen huloihten kukkien joukohha kadehtii hinulta tuota kohtalon viittauhta!" tai jotain sentapaista.

"Sitä en toivo", hymyili kapteeninrouva.

"Mutta minä toivon hitä — toivon koko hotujihydämehtäni!"

Kirottu aasi!

Kapteeninrouva kävi yhä iloisemmaksi ja vilkkaammaksi mitä enemmän luutnantti lörpötteli, mutta minä en jaksanut kuunnella tuota inhottavaa kaakotusta, vaan heitin hyvästit heti illallisen jälkeen.

"Eihän toki, eikös pehtori tiedä, että pitää yhdessä odottaa uuttavuotta — kahdentoistalyöntiin on vielä kaksi tuntia", sanoi kapteeninrouva.

"Minä en suuresti välitä vuosien vaihteesta. Mutta tähän vuodenaikaan ei minulla vallankaan ole syytä pitää yhtä päivää loppuna ja seuraavaa alkuna. Minun iässäni jättää jo tuollaiset lapselliset kuvittelut — huomaa huomispäivän eilisen kaltaiseksi — etenkin näin sydäntalvella. Jos enää mitään laskee, niin laskee päiviä — eikä vuosia."