"Meillä on valitettavasti kyllä vaan luonnonniittyjä…"
Kamreeri purskahti nauruun.
"Tiedäppäs", sanoi hän luutnantille, "että herra Paul on saanut päähänsä, ettei Siltala nykyään kelpaa mihinkään, koska täällä on ainoastaan luonnonniittyjä."
"Meidän täytyy sitäpaitsi herra luutnantille antaa varmaankin hiukan väkirehua", sanoin. "Näyttääpä siltä kuin voisitte märehtiä suuret määrät."
"Mäjehtiä — pehtoji ei näy kähittävän, että tänne on tullut leijona nyt."
"Jopa jotakin! No, kyllähän varotan piikoja ja karjakoita."
Kamreeri purskahti taas nauruun, kävi luutnanttia käsipuoleen ja niin erosimme.
Viime sunnuntaina, iltapäivällä, oli minulla jälleen tilaisuus ihailla hänen neroaan. Asianlaita oli nähtävästi se, että kamreeri — korvatakseen vierailuaan — oli kutsunut minut kahville puutarhan suureen lehtimajaan. Epäröin kyllä hiukan noudattaisinko kutsua vai enkö, mutta kun ajattelin, että se tuottaisi kapteeninrouvalle vieläkin enemmän harmia, jos ilmaisisin että puutarha on kielletty alue minulle, kuin että hän alentuisi kerran näkemään minua siellä, niin noudatin käskyä ja saavuin sinne määräajalla. Kapteeninrouva oli luonnollisesti poissa — kamreerin perhe ja ruustinna olivat ainoastaan saapuvilla. Hänellähän oli myös seuransa, sillä kapteeninrouva ja luutnantti ovat eriämättömät. No niin, paljon hauskempaa se olikin, sillä olen sekä ruustinnan että kamreerin herrasväen ja lasten hyvä ystävä. Varsinkin lasten, jotka seuraavat minua kaikkialle. Kamreeri tarjosi väkevää kahvin kera, ja me istuimme jutellen ja pitäen hauskaa. Silloin ilmestyi lehtimajan aukolle kaksi kookasta olentoa — toinen hurmaavan kaunis, toinen ilettävä, kapteeninrouva ja luutnantti nimittäin. Nousin äkkiä pystyyn, ja kapteeninrouva astui muutaman askeleen minua kohti, ikäänkuin aikoen ojentaa kätensä minulle, muttei tehnyt sitä, vaan huomaten hajamielisyytensä, kumarsi vain armollisesti. Luutnantti seurasi hänen esimerkkiään ja sanoi noin "von oben hinab":
"No — kuinkah nyt on noiden luonnonniittyjen laita?"
"Kiitos kysymästä, herra luutnantti, ei laitoja mikään vaivaa, kunhan keskeltä vaan olisivat hyviä."