Asema oli epätoivoinen. Minä asetan molemmat kädet suulleni torveksi ja huudan: "ojiin — laskeutukaa ojiin!" — ja jumalankiitos, kamreerinrouva kuulee huutoni. Näen maan ikäänkuin äkkiä nielaisevan hänet ja Elsan. Kalle ja Viivan huomaavat äidin tempun ja seuraavat esimerkkiä. He katoavat ja härkä pysähtyy kiukusta mylvien ja singotellen turpeita ilmaan, kunnes huomaa etäämpänä juoksevan parin. Kapteeninrouva on kuitenkin siksi lähellä latoa, ettei härkä hevin häntä saavuta ennenkuin hän on ennättänyt sulhasineen ryömiä sisään ruustinnan ja kamreerin luo.
Aina tähän hetkeen saakka olin minäkin juossut. Mutta, varma kun olin heidän turvallisuudestaan, tunsin hengästyväni ja, hengästyneenä ei mitenkään voi härkää saartaa luonnistuuko se enää lainkaan minun kaltaiseltani? — Tuo ajatus ei antanut rauhaa. Nuoruuden notkeus poissa! Suonet käyneet veltoiksi, aivojen toiminta tylsistynyt, sydän heikontunut, hermosto huono — ja vihaisen härän kesyttämiseen tarvitaan terveyttä, notkeutta ja joustavuutta — etenkin selkään hypätessä — ja siitä on jo aikoja kulunut kun sen tein Meksikossa!
Suurella vaivalla ponnistin latoa kohti, missä härkä nyt seisoi möristen, valliten koko ympäristöä, ja hullulta mahtoi tuntua hätääntyneistä ladossaolijoista, kun minä levollisesti, hitaasti ja vitkaan lähenin — eiväthän he voineet ymmärtää, että tein sen ennättääkseni hiukan hengähtää. Senvuoksi pysähdyin myös hetkeksi ojalle, missä kamreerinrouva ja lapset makasivat jäsentään järkäyttämättä liejussa. Vakuutin heidän olevan erittäin hyvässä piilossa, ja pyysin etteivät enää olisi levottomia, vaan jäisivät alalleen, kunnes härkä jälleen olisi saatu ikeeseen. Mutta he olivat liiaksi säikähdyksissään voidakseen käsittää leikkiä.
Täytyy tietysti olla avara tila, kun ottelee härän kanssa, siksi en voinut mennä ladolle, missä härkä vihaisesti mulkoili sisällä olevia, kun nämä taas tuijottivat härkään. Pysähdyin sentähden jonkun matkan päähän ja huusin ladossaolijoille, että koettaisivat kääntää härän huomion heidän katseistaan, niin että se hetkeksi kääntyisi minua vastaan.
Mutta kun härkä sitten, huutoni kuultuaan todella kääntyi minua kohti, ei se tuntunut kovinkaan hauskalta. Entinen halu oli poissa — epävarmuus ainoastaan jälellä, ja jos nyt notkeuteni pettäisi, härkä voittaisi — miten hullunkurisesti silloin olisin esiintynyt! Silloin asettaisivat ruumiini kuolleen miehen viereen ja sulhanen sanoisi: "näitä luonnonniittyjä — näitä hän ei kohkaan oikein ymmäjtänyt!"
Kuitenkin — aikaa ei ollut pitempiin arveluihin. Härkä lähestyi, ensin vitkaan, potkien ja möristen, mutta sitten yhä nopeammin, kunnes syöksyi nelistäen esiin. Sen pää oli puolta kyynärää leveä. Sarvet suorat, ja mustat silmät hyökkäämään tähdätyt. Näytin sille ratsuruoskaani, mutta se hassu ei välittänyt siitä, vaan ryntäsi eteenpäin.
Annoin sen tulla. Mutta vakuutan tunteneeni, että joka hermoni oli jännitetty — aivan toisin kuin ennenmuinoin.
Varustauduin kuitenkin hyvin ratkaisevaan hetkeen. Silloin läjähti. Samassa kun hyppäsin sivulle torjuakseni sen hyökkäystä, sivahutin ratsuruoskallani sitä silmille. Se seisahtui melkeen viereeni. Huimautin vieläkin ja ennenkuin se ennätti kääntyä, olin jo parinkymmenen askeleen päässä.
Se syöksi taas esiin. Toistin tempun vielä kerran — sivalsin, hyppäsin syrjään, ja se syöksähti ohi.
Se pudisteli arveluttavasti päätään, josta huomasin, että isku onnistui. Mutt'en uskaltanut vielä tehdä hyppäystä. Annoin sen karata ohi kolmannen kerran ja sivautin sitä taas silmille. Lyönti sokaisi härän niin, ettei se pysähtynyt yhtä nopeasti, ja minä olin ennättänyt hyvän matkaa, ennenkuin se kääntyi, joten välimatka oli kylliksi suuri. Ja heti kun härkä kääntyi ja ryntäsi minua kohti, juoksin minäkin esiin. Nyt alkoi taistelu elämästä ja kuolemasta — ladolta kuului huudahtus, muttei ollut aikaa selviytyäkseni sen tarkotuksesta, en edes huomannut kuka naisista huusi, sillä pedon ja minun välilläni oli enää muutama askel. Ja yritykseni onnistui — melkeenpä itse sitä ihmettelen. Hyppäsin sivauksessa sen uhkaavien sarvien yli ja hetken kuluttua istuin varmana sen selässä. Temppu oli vähäpätöinen ja sitten alkoi löyly. Se mörisi ja nelisti, minä huimin ruoskallani.