Kuitenkin — vaikka olen nauttinut pari lasia konjakkia — vapisen yhä vieläkin. Huomaat ettei minun voimillani pitkälle päästä. Paras on siis lopettaa tähän ja käydä levolle. Hyvää yötä.
Polle.
KAHDESTOISTA KIRJE.
Siltala, 23 p:nä heinäk.
Rakas veli!
Hitto ties mikä on — mutten saa unta tänäyönä! Heitin kuitenkin mielihyvällä märät vaatteet yltäni, ajatellessani, että pääsen sänkyyn, mutta vaikka ilma tänäyönä on viileämpi kuin pitkiin aikoin — ulkona sataa yhä vieläkin rankasti — niin olen maannut vuoteellani jo pari tuntia sinne tänne heittelehtien saamatta lainkaan unta. Ei mikään ole ikävämpää kuin maata valveilla yöllä — ja kun ihmisellä mielestäni on harmia suorastaan sitä etsimättäkään, nousin jälleen ylös. Ellei koneisto tahdo levätä, niin käyköön vaan minun puolestani, mutten aio antaa sen uppiniskaisuuden kiusata itseäni. Istuudun sensijaan kirjottamaan. Ja sitäkin suuremmalla syyllä, koska minulla on aihetta pariin riviin, jota ei joka päivä satu.
Kapteeninrouva nimittäin lepäsi tänään helmassani. Miltä se tuntuu sinusta?
Tänään näet, kun heti päivällisten jälkeen olin aikeissa nousta satulaan, ratsastaakseni yhdelle etäiselle ulkotilalle, kävivät kapteeninrouva, kamreerinrouva ja lapset pihan poikki. Hän pysähtyi ja huudahti:
"Vai niin — pehtori lähtee ratsastamaan! Olisin juuri nyt tahtonut hiukan puhutella pehtoria."
"Voinhan lykätä matkaani, jos rouva niin tahtoo. Olisin vaan tahtonut nähdä, onko Takamaalla vihdoinkin heinä tehty."