Surun takia ei tänävuonna voinut olla puhetta mistään kutsuista, mutta väki ei saanut jäädä ilmaisesta kestityksestä osattomaksi, koska sitä pidetään ikäänkuin jonkinlaisena hyvityksenä heinänteon ponnistuksista.
Sentähden että nyt tänäkin vuonna väen juhla kuitenkin voitaisiin viettää Helenanpäivänä, olin säästänyt pienen niityn, vaikka sen olisi varmaan voinut korjata ennemmin.
Säteilevä sydänkesän päivä hymysi minulle, kun heinäkuun 31 p:nä neljän ajoissa aamulla astuin ulos eteisestäni. Yöllä olivat emännöitsijät, piiat, Miinat ja Liinat ynnä muut huvitelleet sitomalla vihreitä köynnöksiä kuistin pylväisiin, joiden lomissa seppeleet kukkakiehkuroina riippuivat. Se johti mieleeni entiset ajat, jolloin itsekin oli mukana tuollaisessa puuhassa. Sydämeni suli kokonaan — ihmeellistä on kuitenkin, miten yksinäiseksi tuntee itsensä elämässä!
Nähtyäni että työ ruispellolla joutui kunnolliseen alkuun, läksin puistoon, nauttiakseni hetkisen aamusta tuolla vehreyden keskellä, sekä ottaakseni aamukylvyn.
Kaikki oli herännyt uuteen eloon ukkossateen jälkeen, josta viimekerralla kirjotin — vehreys oli entistä vihreämpää, kukat, ruohot ja havut tuoksuivat entistä suloisemmin, mehiläisillä oli tavaton kiire, perhoset kimaltelivat koreimpina ja tyvenen järven pintaan kuvastui nuo sadat niemet ja saaret sekä pieni, yksinäinen, valkea pilvenhattara, joka leijui sini-ilmassa. Kaikkialla oli äänetöntä. Jossain kaukana kirkui ja elämöi muutamia silkkikuikkia, kuten tavallisesti — kaislikon luona hyppeli ahvenia ja särkiä ja selällä polski suuri hauki. Hetki oli tunnelmikas — ja minä ajattelin häntä, joka omisti tämän ihmeellisen maan kaistan ja jonka juhlapäivä oli tänään. Miten onnellinen se nainen voisi olla, jos ymmärtäisi olla onnellinen!
Miltei itsetiedottomasti aloin laulaa:
"Päivä ylväsnä nous' helmasta sini veen. — — — Ja mun lauluni riemuisna keväässä soi, Ja soi laulun' kuin kevääss' se nuoruuden soi."
"Huomenta, herra Paul", kuului alempaa lahdelta, kun olin lopettanut.
Tunsin heti äänen, vaikken nähnytkään eukkoa — se oli ruustinna. Hänen venheensä oli parin pensaan peitossa.
"Hyvää huomenta, ruustinna", vastasin huomattuani hänet. "Nyt on ihana aamu."