"Anteeksi, rouva — miksi niin?" minä kysyin.
"Siksi että sinne johtavat portaat ovat ahtaat ja mutkikkaat — ennenvanhaan rakennettiin omituisesti. Koetimme kerran, mutta olimme tärvellä ihmiset ja flyygelin."
"Salliiko rouva, että huomenaamulla asetan flyygelin sinne ylös — teen sen tunnissa." Olin nimittäin nähnyt eräässä vajassa flyygelilaatikon vikaantumattomana ja vilja-aitan luhdissa ylimmän aukon yläpuolella, riippui suurta väkipyörää kiertävät ketjut, joilla saattoi nostaa kokonaisia jauhosäkkikuormia.
"Pelkään että pehtori lupaa enemmän kuin mitä voi pitää", vastasi kapteeninrouva. "Olen levoton flyygelini takia."
"Vakuutan ettei se mene edes vireistä muuton takia."
"Ja kun Paul vakuuttaa, voi kapteeninrouva antaa vaikka autuutensa hänen käsiinsä", virkkoi Hjalmar nauraen. "En ole koskaan nähnyt ihmistä, jota niin luonnistaisi kuin Paulia — silloin ainoastaan kapteeninrouva voi epäillä, kun hän kieltää jotain osaavansa, sillä hän osaa kyllä silloinkin, vaikka tahtoo kieltäytyä."
Kapteeninrouva taisi hymyillä kuten me muutkin, mutta otti kuitenkin tilaisuudesta vaarin kysyäkseen — kuten minusta tuntui, hiukan uteliaasti toivoen saavansa todenperäisen vastauksen — saattoiko Hjalmar taata minut ja vakuutukseni.
"Tietysti — ehdottomasti", vastasi Hjalmar.
"Hyvä, koska — usein olen halunnut soittaa siellä ylhäällä, niin olisin hyvin iloinen, jos pehtori saisi soittokoneen sinne ylös."
"Se on siellä huomenna ennen suurusta, jos rouva vaan tahtoo näyttää minulle mihin paikkaan se on asetettava."