"Huomenta", huusi hän, "onko se todellakin jo tehty?"
"Sanokaa ennemmin nyt vasta", vastasin vihaisena, "koko aamu on mennyt siihen, minkä olisi pitänyt tunnissa tapahtua — kansa on täällä ihan liian hidasta ja kömpelöä."
"Kaikki eivät voi olla neroja — täällä talonpoikaismaassa saamme osaamme tyytyä."
Olinko nyt tuonkin ansainnut.
Hän seurasi minua sinne ylös ja saatuani jalat jälleen paikoilleen ja flyygelin mihin hän oli osottanut, pyysi hän minua soittamaan, että kuulisi miltä se täällä tuntui. Ja kun sitten heitin hyvästit, pyysi hän jälleen puoli yhdeltätoista minua suurukselle. Mutta kun oivalsin keskustelun siellä käyvän kovin tuttavalliseksi ja olosuhteeni tulevan liian selvästi ilmi, selitin että päivästä oli mennyt jo siksi paljon hukkaan, etten mitenkään voinut jättää peltotöitä silmälläpitoa vaille, vaan tahtoisin ainoastaan — jos hän sallisi minun olla niin uskaliaan — lähettää tervehdykseni Hjalmarille ja hänen vapaaherrattarelleen.
Siten meni rajuilma tälläkertaa ohi — mutta mikä Herran tähden silloin käsiksi, jos nyt satunnaisesti tulisin ilmi. Jos nyt ei olisi kiirein hein'aika, niin olisinpa taipuvainen uskomaan, että parannuksilla olo loppuisi tähän ja millä verukkeella tahansa lähtisin matkoihini — mutta enhän mitenkään voi jättää häntä nyt yksin ja avuttomaksi. Muuten ovat Hjalmar ja Annette — mikäli minä tiedän — ainoat tuttavani näillä seuduin. Niin että pitää hyvin ottaa ajasta vaari — ja muuten, kertokoon maailma mitä salaisia syitä tahansa täällä olooni — hänen maineensa ei varmaankaan koskaan pilautuisi niistä? Sano, veli rakas, mitä mieltä sinä olet asiasta?
Ehkä sitäpaitsi olisit ystävällinen ja ilmottaisit minulle, montako häkillistä heiniä Lagström tänävuonna sai. Täällä tuli tuskin puoliakaan tavallisesta määrästä. Mutta uskon että syksyksi kasvaa vielä runsaasti uutta, ruoho on alkanut hyvin versoa viime sateen jälkeen. Toivoisin kaikesta sydämestäni voivani syksyllä korjata oikein runsaasti, että kapteeninrouvani myöntäisi minun olevan oikeassa.
Ja jää hyvästi nyt!
Polle.