Mutta sinä ymmärrät, että siten olen ollut hyvin vaivaloisessa työssä nykyään — etenkin kun parina sunnuntaina olen joutunut harvinaiseen toimeen.
Sillä kun yhtenä päivänä alkukuussa näin lasten kaivavan käsineen uusia perunoita, kysyin ohikulkeissani, aikoivatko he lähteä perunaretkelle.
"Emme", selittivät vanhemmat heistä, "aiomme paistaa perunat tuhkassa."
"Mikä on perunaretki?" kysyi tiedonhaluinen Elsa kuitenkin.
"Etkö ole milloinkaan ollut perunaretkellä?"
"En."
"En minäkään", puuttui Kalle ja Viivan puheeseen. Kaikki kolme innostuivat sangen suuresti, kun kuulivat miten haudikkaita paistettiin, etenkin kun he olivat lukeneet että villitkin valmistivat niin ruokansa. Seurauksena siitä oli, että he kaikki seuraavana päivänä karkasivat kimppuuni ja sanoivat, että äiti ja Lilli-täti pyysivät kysymään, enkö tahtoisi olla ystävällinen ja tulla sunnuntaina pienelle huvimatkalle ja opettaa heitä perunoita paistamaan. Ja niin kävi, että koko seura — kapteeninrouva, ruustinna, kamreerinrouva, lapset ja minä — mukana suuri joukko koreja ja onkineuvoja souti sunnuntaina suuruksen jälkeen matkoihinsa.
"Mihin herrasväki haluaa?" minä kysyin.
"Herra Paulinhan pitää johtaa kaikkea tänään", ruustinna sanoi. "Tahdomme juuri teiltä oppia. Sillä vaikkakin Hanell-vainaa usein puhui haudikasperunoista, emme päässeet milloinkaan niin pitkälle — hänen mielestään se tapa vei liiaksi aikaa."
"Minulla ei kuitenkaan ole pienintäkään aavistusta tuosta haudikkain paistamisesta", selitti kapteeninrouva, "jonkatähden en voi näyttää mitään sopivaa paikkaa."