"Se on kai vaan tekosyynä pehtorilla", vastasi kapteeninrouva. "Mutta koska hän mieluummin tahtoo soittaa yksin, niin eihän meidän pidä kiusata häntä."
Katsoin häneen — tahtoiko hän todellakin, että tämän johdosta olisin pelastanut hänet taas joutumasta viereeni istumaan — mutta täytyihän hänen huomata, etten sitä olisi voinut tehdä, olematta perin epäkohtelias.
"Ellei rouvalla ole mitään vastaan — minä puolestani tietysti olen heti valmis", vastasin.
Hän kääntyi niin äkkiä ovea kohti huutaen: "Hyvä, sitten menemme sinne ylös" — etten ennättänyt nähdä hänen kasvoinsa ilmettä. No — olihan se joka tapauksessa vain näin kotiväen keskistä!
Hullunkurista oli nähdä, miten ruustinna ihmetteli sitä, että osasin soittaa nuoteista, olin siis vain kursaillut. Mutta huomasin koko ajan soittaessamme, miten naapurini kasvoilla oli helakka puna ja miten hän joka kerta hätääntyneenä säpsähti, kun käsivartemme tai kätemme sattuivat yhteen. Kapteeninrouva raukka — kyllä se oli hänelle koetushetki!
Kuitenkin soitimme useita kappaleita, ja oli jo myöhä kotiin tullessani, ja niin olin ponnistellut senkin sunnuntain aamusta iltaan.
Eikä tämänkään jälkeen tule suurta lepoa. Kauraa leikataan paraillaan, jonkatähden tähän asti on kynnetty jotenkin veltosti. Mutta minä tilaan tällä viikolla pari auraa lisää, sillä kohta on vilja korjattu ja sitten ryhdymme ankaraan työhön, toisin sanoen minä — talonpojat kyllä pysyvät yhtä hitaina, mutta siksi juuri saan minä enemmän juoksennella sarkojen välissä.
Muuten tulee Siltalassa hiljaista nyt — he matkustavat muutaman päivän kuluttua. Sitten solmitaan kai liitto Helsingissä!
No niin — annan heille siunaukseni.
Ja hyvää yötä nyt — jatkan luultavasti pian, kun jään yksin tänne. Jää hyvästi.