— Luullakseni oli äitini ruokapöydässä kyllin hienoa seuraa ja siellä minä opin pitämään sokerilla ja etikalla maustetusta salatista. Asia on semmoinen, Hero, että sinä, järkeväksi naiseksi, arvostelet kaikkea liiaksi sen mukaan, miten se on hienoa ja tavanmukaista.
— Niin, senhän sinä sanoit minulle jo viime viikolla ja minusta se oli hyvin väärin — niin, todellakin hyvin väärin.
Viimeiset sanansa Hero lausui oikein painokkaasti.
— Ei se minusta ollut sen suurempi vääryys kuin sekään, että sinä minua sanoit vallanhimoiseksi ja itsevaltiaaksi.
— Mutta, Leander hyvä, täytyyhän sinun myöntää todellakin olevasi hyvin vallanhimoinen ja itsepäinen.
— Siinä en ole samaa mieltä.
— Sinähän pidät niin kiinni omista mielipiteistäsi ja omista mielijohteistasi, ettei taivas eikä maa saa sinua niistä hievahtamaankaan.
— Tokkohan minä pitänen niistä kiinni enemmän kuin sinäkään omistasi?
— Varmasti pidät.
— Enpä sitä luulisi.