Niinpä vaativaisuuskin on hillitsemätöntä, itsestään kehittyvää ihanteellisuutta. Paljon kotoista ja yhteiskunnallista kurjuutta johtuu ei ihmisten ominaisuuksista, vaan niiden hillitsemättömästä kehityksestä. Alituiseen täydellisyyteen pyrkivän ihanteellisuuden toimia täytyy hyvän arvostelukyvyn, kärsivällisyyden ja omantunnon olla ohjaamassa: muuten se synnyttää sairaaloisen, tyytymättömän mielialan, joka salaisen myrkyn tavalla leviää yksityisen ja perhe-elämän suoniin.
Eräällä paikkakunnalla asuu kaksi naapuriperhettä, joiden ajatus- ja elintavat kuvaavat ihanteellisuuden ja sen puutteen erotusta.
Daytonin perhe on hyväntahtoista, luonnollista, iloluontoista, vieraanvaraista, ystävällistä ja miellyttävää.
Kaikki on heillä jotensakkin tavallista. Tilukset ovat tavallisen kunnollisesti hoidetut, ruoka on kohtalaisen hyvää, palvelijat jommoisiakin ja perhe luonteeltaan ja lahjoillaan niinikään keskinkertainen.
Rouva Dayton on vaatimaton emäntä, ja jollei leipä ole liian hapanta eikä voi härskiytynyttä, ruokaa on tarpeeksi ja pöytäliinat ja astiat puhtaat, niin ei hän muulla suuresti päätänsä vaivaa.
Lapset ovat hänestä hyvät semmoisina, jommoisiksi luonto on heidät luonut; hän tahtoisi vain saada selville, mitä he ovat — ei hän milloinkaan aprikoi, minkälaisiksi hän olisi heidät tahtonut eikä heistä liikoja toivoskele; hän tyytyy heihin semmoisina.
Perheessä kävijä huomaa helposti tuhansia puutteita järjestyksessä, lasten kasvatuksessa, vieläpä koko talouden hoidossakin; mutta samalla hän näkee ja tuntee siellä vallitsevan rauhan ja kodikkuuden, joka melkein kokonaan puutteet poistaa. Hän ei tietysti voi olla huomaamatta, että tämä onnellinen koti voisi monessa suhteessa olla paremminkin järjestetty, jolleivät sen jäsenet olisi siihen niin tyytyväisiä sellaisena, ja että jokainen yksityinen jäsen monellakin tavalla voisi edistyä, jollei hän kaikin puolin tyytyisi siihen, mitä jo on saavuttanut.
Kun jokainen itseään ja toisia vaatimattomasti arvostelee, ei keskinäinen sopu siitä milloinkaan häiriydy.
Vanhin poika ei saanut koulussa palkintoa eikä erinomaista todistustakaan — vaan eiväthän sitä vanhemmat eivätkä veljet ja sisaretkaan milloinkaan olleet odottaneetkaan. Mutta hän oli kuitenkin kunnostanut itseään ja sen tähden omaiset hänestä iloitsivat ja riemuitsivat ikäänkuin hän olisi ollut koulun etevin oppilas. Tytöt taas, mikäli tunnemme, tietävät kyllä, etteivät he piirusta taiteilijain tavalla, mutta heidän pienet piirustuksensa ovat monasti toisia ilahuttaneet. He osaavat soittaa muutamia helppoja kappaleita ja koko perhe sitä hyvillä mielin kuuntelee. Kaikki he yhdessä illan kuluksi laulavat virsiä ja lauluja, ja vaikka äänet ovatkin harjautumattomat eikä laulu aina moitteettoman puhdasta, nauttivat he siitä kuitenkin enemmän kuin moni laulunharrastaja mallikelpoisesta esityksestään.
Niin eletään Daytonissa. Ja vaikka sinusta siellä käydessäsi usein tuntuukin kuin moni kohta voisi olla toisin ja paremmin, niin nautit sinä kuitenkin heidän tyytyväisyydestään, joka on kaikkialle leimansa painanut.