Wille ei tietysti vastaa sitä ihannetta, jonka rouva More ja nuoret naiset itse sekä ajatuksissaan että puheissaan ovat tulevan aviomiehen esikuvaksi asettaneet. Wille ei ole lahjakas eikä etevä, mutta hänellä on hyvä luontainen ymmärrys ja hän on tarmokas ja on helposti voittanut monet elämän vaikeudet, johon oivallinen ja mahtava Juho herra ei ole pystynyt. Willen tavallinen ymmärrys on usein viidessä minuutissa selvittänyt sekavan vyyhden, johon kelpo Moren perhe oli sotkeutunut, sillä Wille näki asiat selvästi, kuten ainakin käytännöllinen ihminen.
Sen puutteen, joka näissä molemmissa perheissä on, poistaa ja täydentää ainoastaan toinen perhe. Onnen ja tyytyväisyyden on Daytonin perhe päämaaliksensa asettanut ja saavuttanut sen suuremmassa määrässä kuin morelaiset, jotka taas ovat täydellisyyden lipuksensa kohottaneet ja siinä ennättäneet ensiksi mainittujen edelle. Osa Moren perheen tyydyttämättömästä ihanteellisuudesta voisi kiihottaa Daytonin perhettä edistymään ja helposti he kehittyisivätkin, jos vain sitä itse harrastaisivat. Toiselta puolen hiukkanen daytonilaisten tyytyväisyyttä käytännöllisentäisi Moren perheen kyvykkäisyyttä ja hienostumista, siten edistäen heidän omaa onneaan.
Mutta näiden luonteiden välillä on vielä kolmas laji, jonka ihanteellisuus on yhtä suuri kuin morelaisten ja joka yhtä kiihkeästi täydellisyyteen pyrkii, mutta joka käytännöllisen järkensä avulla pysyy tasapainossa niinkuin koneen käymäratas.
Minkähän tähden oikeat ihannoitsijat eivät milloinkaan sure sitä, etteivät voi lentää linnun lailla eivätkä uida kalan tavalla?
Sen tähden, että heidän järkensä sanoo sen kerrassaan mahdottomaksi eivätkä he sen tähden milloinkaan sitä toiveittensa pyrintöperäksi aseta. Sellaisten tasaluontoisten käytännöllinen järki selvästi viittaa, missä kulkee saavutettavan ja saavuttamattoman raja, ja sen mukaan he toiveensa asettavat.
Selvä järkihän jo opettaa, ettei ole yhtään ainoata inhimillisen taiteen eikä tieteen haaraa, jossa milloinkaan täydellisyyden saavuttaa. Eräs kasvitieteilijä vakuutti, että koko elämänikänsä saa vakavasti ja uuraasti työtä tehdä täydellisesti perehtyäkseen yhteen ainoaan levälajiin. Samoin ei ole mitään rajaa laulussa, soitossa eikä muissa taiteissa. Ei puutarhuri milloinkaan voi työtään jättää ja sanoa puutarhansa olevan täydellisen. Taloudenhoitoa, ruuanlaittoa, ompelemista, neulomista, kaikkea, mikäli ymmärrämme, voi parantamistaan parantaa ja täydentämistään täydentää.
Mutta vaikka siis on mahdollista täydentää kaikkea äärettömiin, niin olosuhteet kuitenkin estävät useimpia ihmisiä, olkoonpa suunta mikä hyvänsä, saavuttamasta puoltakaan siitä, jonka he katsovat pyrkimisen arvoiseksi. Ja onnettoman idealistin ja tyytyväisen realistin välinen erotus usein on — ei siinä, etteivät he kumpikin huomaisi, miten paljon täydellisyyden pyrkiminen heiltä vaatii, vaan siinä, että sen huomattuaan realisti tyytyy saavutettavaan, mutta idealisti lakkaamatta kiusautuu ja väsyttäytyy turhaan koettaessaan saavuttamatonta saavuttaa.
Muutaman suuren ja monimutkaisen yleisen laitoksen johtajaa onniteltiin hänen iloisesta luonteestaan, jonka hän voi niin tasaisena säilyttää niin erilaisissa toimissa ja huolissa. Hän vastasi:
— Olen päättänyt tyytyä, kun saan kaikki puoleksikaan niinkuin olen toivonut.
Hyvä olisi, jos sama elämänohje voitaisiin kodinkin piiriin sovelluttaa.