"Mutta miten käy tuolle herra Sydney-paralle?"
"Herra Sydney-parka kävi vast'ikään täällä. Minä pyysin saada lausua hänelle pari sanaa kahden kesken, ja vakuutin hänelle, ett'en minä millään tavoin voisi tehdä häntä onnelliseksi, ja hän asettaa aina oman onnensa etupäähän.
"Hyvä, hyvä! Varmaankin olette, herra Henderson, huomanneet, että naiset hallitsevat tässä talossa. Te ja Eva saatte sentähden päättää tästä asiasta Evan äidin kanssa."
"Saan siis otaksua, että te puolestanne…"
"Minä puolestani suostuu siihen", keskeytti herra van Arsdel.
"Minä siis olen voittanut", huusi Eva iloisesti.
"Siitä en voi olla aivan varma, nuori neitini", sanoi herra van Arsdel, "jos saan päättää jotakin siitä tavasta, jolla äitisi valitti käytöstäsi eilen illalla."
"Nyt on Maria-täti ainoastaan voitettava. Näetsen, isä, nyt on vallan-kumouksien aika. Maria-tädinkin valta on nyt kumottava. Hän on jo kyllin kauan johdattanut äitiämme ja meitä kaikkia, mutta nyt on hänen luopuminen vallastansa ja minä ai'on astua hänen sijaansa. Harry ja minä ai'omme alkaa uuden hallitus-suvun. Minä kruunaan hänet kuninkaaksi ja hän kohottaa minut kuningattareksi ja sitte me hallitsemme omassa valtakunnassamme. Maria-tädin täytyy lohduttaa itseänsä, sillä meitä ei nyt enää voi kenkään estää. Me tahdomme elää onnellisina omalla tavallamme, kysymättä heiltä neuvoa."
"Hyvä, hyvä!" lausui herra van Arsdel ja katseli iloisesti niitä vallottomia hyppyjä, joita Eva teki, viimeisiä sanojansa lausuessaan. "Nuoret ihmiset ovat hyvin uskaliaita."
"Joka ei uskalla mitään, se ei mitään voitakaan", sanoin minä, melkeen itsekseni.