"Ette olekaan, mutta nykyaikaan ei mikään nuori pariskunta tahtoisi tehdä niinkuin me teimme."
"Sittepä saat, isä kulta, nähdä jotakin varsin outoa auringon alla, sillä Harry ja minä ai'omme olla esikuvia tyytyväisyydessä ja onnellisuudessa. Me ai'omme elää niinkuin muinaisessa kultaisessa ajassa elettiin. — Vaan, mitä näen! Eikö Maria-täti tule tuolla kadulla? Nyt, Harry, nyt saamme tulisimman taistelun. Minä riennän edelläpäin valloittamaan äitiä ja julistamaan, että vallankumous on hankkeissa." Näin sanoessaan kiiruhti hän ulos huoneesta.
"Herra Henderson", lausui herra van Arsdel, Evan mentyä ulos, "näyttääpä siltä kuin todella joutuisitte jäseneksi perheessämme. Sentähden tahdon olla rehellinen teitä kohtaan, ett'ette joudu perheesen suljetuin silmin. Yleensä luullaan, että tyttäreni perivät suuria rikkauksia; mutta nyt kallistuvat asiat sille suunnalle, että piakkoin saatan olla samalla asemalla, josta aloin, niin että saan alkaa jällensä aivan alusta. Tyttäreni eivät saa mitään, sillä näen vaaran uhkaavan, jota en voi torjua."
"Arvoisa herra van Arsdel", sanoin minä, "vaikk'en teidän tähtenne soisi tuollaisen onnettomuuden tapahtuvan — ja sydämestäni toivon ett'ei se tapahdukaan — niin haluaisin toki tilaisuutta näyttää, kuinka suuresti rakastan Evaa."
"Nähtävästi on hänen sydämensä teihin kiintynyt, ja, totta puhuen, sehän onkin tosi onnemme, kun saamme sen, jonka sydämemme on omaksensa valinnut. Itse puolestani en minä, herra Henderson, rakasta liiallisuutta, huvimatkoja ja kaikkea tuollaista, jota naiset niin paljon ajattelevat, ja luulenpa, että Eva siinä kohden on vähän kaltaiseni. Minä puolestani olisin mieluimmin suvella vanhassa kodissani, söisin mansikoita ja maitoa, istuisin isä-vainajani vanhassa nojatuolissa, ja katselisin kun karja palaa laitumelta. Jos muut ihmiset olisivat samasta mielestä kuin minä, ei olisi niin vaikeata elää tässä maailmassa. New Hampshire'ssä, josta minä olen syntyisin, tuskin löytyy ainoatakaan perhettä, joka tarvitsisi enemmän kun viisi tuhatta dollaria vuodessa ja kuitenkin on heillä kaunis talo, hyvä pöytä, he voivat antaa almuja köyhille ja elää sangen iloisesti."
Näissä, tuon kunnon miehen sanoissa, oli jotakin hyvin liikuttavaa, ja ehkä olin minä ensimmäinen, jolle hän tunnusti salaiset vaaransa, joiden kanssa hän kamppaili.
"Näette, herra Henderson, raha-asioista emme voi koskaan puhua varmuudella mitään. Pankit, joiden perustuksia luulisi yhtä järkähtämättömiksi kuin maan, jonka päällä seisomme, samat pankit, joihin viisaimmat ja varovimmat asioitsijat panevat rahansa, menevät kumoon, ja sitte ei meillä ole niistä mitään hyötyä, ymmärrättehän? Tahtoisinpa mieluummin olla isä-vainajani maa-tilalla, viiden tuhannen dollarin vuotisella tulolla, kuin olla kaikkien rikkauksieni omistajana, kaikkine niitä seuraavine murheineen. Minä olen onnistunut toimissani tähän asti, mutta nyt voi onni kääntyä ja onnettomuus astua sijaan."
YHDEKSÄSNELJÄTTÄ LUKU.
Kihlattu.
Nyt minä siis olin kihloissa Evan kanssa!