"Olisitpahan nähnyt minua vaan! Oikein minä hämmästyin itsekin. Minä sanoin hänelle, että hän on tähän asti hallinnut äitiäni, mutta että hänen nyt täytyy jättää äitini rauhaan; ja mitä minuun itseeni tulee, vakuutin olevani nainen, enkä mikään lapsi ja sanoin tahtovani itse valita osani elämässä, sillä se oli oikeuteni. Voinpa vakuuttaa, että se oli kiivas taistelu, mutta minä jäin toki voittajaksi."
"Selvä kapinahan se oli", lausuin minä.
"Niin, se oli oikein tuima taistelu, mutta seuraus siitä oli, että uusi hallitus julistettiin vanhan sijaan. Äitini hallitsee nyt valtakunnassaan ja minä olen hänen ensimmäinen ministerinsä. Äitini on myöskin sangen iloinen, että hän pääsi Maria-tädin hirmu-hallituksesta vapaaksi sen kautta, että minä päätin itse valita tieni elämässä. Maria-täti on peloitellut minua kauheimmilla ennustuksilla ja uhkauksilla ja on ladellut eteeni pitkän rivin esimerkkejä naisista, jotka ovat menneet naimisiin rakkauden vaikutuksesta ja sentähden joutuneetkin onnettomuuteen. Olisipa voinut luulla, että kerjäläissauva ja nälkään nääntyminen on ainoa tulevaisuutemme; ja kuta enemmän minä nauroin, sitä kauheammaksi kävi hän. Hän ei säälinyt minua ja antoi minulle hyvin huonon päästö-kirjan. Minä olin muka kasvatettu siten, ett'en kelvannut mihinkään, en taitanut mitään, en ymmärtänyt mitään ja hän vakuutti olevani aivan kykenemätöin työhön. Sanalla sanoen, hän kuvasi kelvottomuuteni niin perinpohjaiseksi, että olisit varmaankin vavissut, jos olisit kuullut kaikki mitä hän sanoi."
"En minä vähintäkään vapise", sanoin minä, "toivoni on vaan, että jo huomenna voisimme saada oman kodon itsellemme."
"Maria-täti sanoi minun tehneen kunnottomasti siinä, että menin kihloihin varattoman miehen kanssa, sitä enemmän, kun isän rikkaus nyt on joutunut rappio-tilaan, ja hänellä ei ole varoja suuriin kustannuksiin minun tähteni. Ymmärräthän, että Maria-tädin silmä-määränä ovat häät, puolta komeammat ja myötäjäiset kahta muhkeammat kuin Elmore'n, palatsi, toista vertaa laajempi kuin Rivingston'in, ja päälliseksi puolta suurempi määrä vaunuja, hevosia ja ajokaluja, kuin Maria Rivingstone saapi; ja jos isäni laittaisi minulle kaikkia näitä, olisi hän köyhä mies, sanoi hän."
"Sinä kaiketi vakuutit hänelle, ett'emme kaipaa laisinkaan tuota ylellisyyttä", vastasin minä.
"Luonnollisesti tein minä niin. Minä sanoin hänelle, ett'emme huoli tuollaisista hälisevistä ja kalliista häistä, ett'en minä aikonut tuottaa hääpukuani Parisista, että nuorella naisella, joka on vähänkin säästäväinen, on kylliksi vaatteita mennäksensä naimisiin, ett'ei meillä ole aikomus asua palatsissa ja että me tulemme toimeen vaunuittakin. Minä sanoin myöskin hänelle, että löytyy halpoja asunnoita, vähäpätöisemmillä kaduilla, että se, jota haluttaisi, kyllä tulisi meitä tervehtimään, vaikka asuisimme missä hyvänsä, ja että se, joka ei sitä tekisi, voisi pysyä poissa."
"Oivallisesti, Evaseni, ja sinä olisit samassa voinut kertoa hänelle, kuinka rouva Recamier viekoitteli koko nerokkaan ja loistavan maailman Parisissa pieniin halpa-arvoisiin huoneisinsa Abbaye-aux-Bois'in vanhassa luostarissa Sèrnes-kadun varrella. Ihmiset tahtovat aina tulla sinne missä sinä olet."
"Minä en tahdo olla rouva Recamier'in vertainen", huudahti hän; "mutta uskallan kuitenkin väittää, että ystävät aina tulevat iloiseen ja hauskaan kotiin, jossa heitä mielihyvällä otetaan vastaan; ja muista emme pidä lukuakaan, kuin ystävistä."
"Niin, me tahdomme näyttää heille, kuinka suloiseksi koti voidaan muodostaa", lausuin minä.