"Tiedäpäs, minä annoin Sydney'lle, kun hänet viime kerran tapasin, pienen viittauksen Sofie'sta. Saas nähdä, enkö minä lennättänyt hänen sydäntänsä, croquet-pallon tavoin, Sofie'n puoleen."
"Miten menettelit sitte?"
"Oh, anna minun olla siitä kertomatta. Tuollaisia miehiä voimme johtaa tavalla, jota on vallan mahdotoin selittää, ja tahdonpa panna hansikka-parin vetoon kanssasi, että Sydney kääntyy Sofie'n puoleen. Sydney ei todella ansaitsisi saada häntä, mutta Sofie pitää hänestä ja tulee kyllä hyväksi vaimoksi. Mutta kuinka on silloin Maria-tädin laita! Se on oleva hänen viimeinen katkera palansa, jos Sydney joutuu Elmore'n perheesen."
"Niin kauan, kun hän ei vaan saa sinua, olen minä tyytyväinen", sanoin minä.
"Ajattelepas", lisäsi hän, "kuinka vähältä piti, ett'en viime keväänä joutunut kihloihin tämän miehen kanssa juuri sentähden, että olin väsynyt ja suuttunut koko maailmaan, ett'en tietänyt, mitä minun oikein piti tekemän, kun ei minulla aina ollut voimaa antaa kieltäviä vastauksia äidilleni, Maria-tädille ja kaikille muille."
"Mutta mistä sait sitte voimaa?"
"Niin, herraseni, minä satuin näkemään, kuinka muuan joutui joutumistaan pauloihini, ja minä tahdoin filosofin tarkkuudella ottaa vaaria, kuinka piti käymän, kunnes … minun tuli sääli sinua."
"Ja sitte?"
"Sitte rupesin minä huomaamaan, ett'en olisi voinut sopia kenenkään muun kanssa, ja, kuten tiedät, oli minun joku ottaminen."
"Vai niin, minun kanssani sinä sovit; kiitos siitä sanastasi."