"Niin, Harry, sinä olet minun mielestäni hauskuttavakin. Sydney'n kanssa ei minua koskaan olisi miellyttänyt istua koko iltaa, kuten sinun kanssasi. Minä otin aina turvani whistiin ja muihin seurapeliin, huvittaakseni häntä. Ei minun päähäni milloinkaan juolahtanut ajatus, rientää akkunan ääreen, katsoakseni, josko hän tulisi, enkä tuntenut vähintäkään kaipausta, kun hän oli matkustanut seudultamme pois. Päinvastoin luulen minä, että olisin toivonut hänen matkojensa yhä kestävän. Mutta Sofie tekee toisin. Mies-rukka! jonkun toki täytyy häntäkin kaivata, sillä hän ei ole tyytyväinen, ell'ei lemmittävänsä ihaile häntä. Minä sanoin hänelle, että hän tarvitsee vaimon, joka uhraisi itsensä hänelle suuremmassa määrässä kuin minä, ja mielistelin häntä hiukan — se oli niin tuon hupsun mieleen! Hetken kuluttua mainitsin minä ikääskuin sattumalta kohteliaan lausunnon, jonka hänestä oli antanut muuan nainen, jota ei muka olisi niin helppo miellyttää, ja sinä et voi arvata hänen ihastustaan! Hiiri, joka on keksinyt paistetun juuston-palasen, ei voi olla ihastuneempi. Minä en tahtonut sanoa, kuka tuo nainen oli, mutta minä johdatin hänet niin selville jäljille, että hänen täytyy arvata ketä tarkoitin. Sitähän minä tarkoitin, kun sanoin työntäneeni hänen sydämensä, croquet-pallon tavoin, Sofie'n puoleen. Saatpas nähdä, että heillä on komeat häät samalla kertaa kuin meillä yksinkertaiset."
NELJÄSKYMMENES LUKU.
Onnentoivotuksia.
Minun kihlaukseni julkaiseminen matkaansaattoi, niinkuin tavallista on, pitkän sarjan onnentoivotuksia, sekä suullisia että kirjallisia. Bolton'in ilo oli syvä ja vakainen; hän pusersi isällisesti kättäni ja lupasi jättää erakko-komeronsakin, tullaksensa kanssani van Arsdel'in perheesen.
Mitä Jim'iin tulee, hyppeli hän niin rajusti että hän sai paperit lentämään aika tuulella.
"Kihlattu! sinä viekas kettu!" virkki hän. "Jos jätämme nuo tuntehikkaat herrat itsekseen, niin saamme pian havaita, mitä vehkeitä heillä on tekeillä. Sinä et siis turhanpäiten huokaillut, runoillut, puhunut ystävyydestäsi, voiton-haluttomuudestasi ynnä muusta. Niin, nyt nähdään, mikä sinun tarkoituksesi oli. Kuitenkin olet sinä ottanut oivallisen askeleen. Van Arsdel'in tytöt vastaavat jo sataa tuhatta ja lisää seuraa testamentissa. Siis, ei muuta kuin onnea sinulle, poikaseni! äläkä unhoita vanhaa vaariasi".
Ei olisi maksanut vaivaa puhua Jim'ille jalommista syistä käytökseeni, jonka tähden minun täytyikin ottaa hänen onnittelujansa vastaan onnenhakijana, vaikk'eivät minun mielipiteeni sekä ylpeyteni nyt, enemmän kuin muulloinkaan, sitä olisi suvainneet. Päältä katsoen näytinkin tosin onnenhakijalta, ja Jim'in mielestä oli asia päivää selvempi.
"Täytyy myöntääni, Harry, että tuommoiset seikat saattavat tällaisen raukan yksitotiseksi", sanoi hän ja asettui kahdenreisin tuolille. "Emme tiedä koskaan, koska oma vuoromme tulee. Ei kukaan ole varma; tänään sinä, huomenna minä. Kentiesi olen minä ennen viikon loppua kihlattu, minäkin — ken tiesi!"
"Ell'ei mitään pahempaa tapahdu sinulle, ei sinulla ole syytä pelkoon", sanoin minä. Koetapas onneasi, sinäkin; minun mielestäni ei sitä ole raskas kantaa".
"Mutta ajattele seurauksia, mies! Hää-reisu, hatturasiat ja sateen- ja auringon-varjot huolenasi, paistia ja kahvia kahdelle; hyyry ja henkirahat, torirahat, puotimaksut, kaikkia sataa sinun päällesi kuin tiilikiviä! Ja sitte, 'armahani, etkö tahtoisi ottaa selvää tästä?' ja, 'ystäväni, oletko pitänyt huolta tuosta?' tai, 'armas ystäväni, miksi annat sataa?' tai, 'käpyseni, kuinka monta kertaa tarvitsee minun sanoa sinulle, ett'en huoli liiasta lämmöstä?' ja, 'rakas ystävä, etkö tahdo mennä noutamaan kuuta ja seulaisia minun hattuuni?' Niin, kas tuossa on kylliksi työtä miehelle! Minä sanon sinulle, Harry, ett'ei naiminen ole leikintekoa!"