Minä rupesin salaisesti toivomaan, että se onnettomuuden-pilvi, joka oli asettunut van Arsdel'in huoneen yli, pian puhkeaisi ja että asiat, tavalla tai toisella, tulisivat ratkaisevaan tilaan, jotta meidän asentomme tulisi maailmalle näkyviin sellaisena, kuin se todella oli.
Herra van Arsdel'in ilmoitukset minulle olivat sanotut kahden kesken, kuin ystävälle, niin ett'en minä voinut antaa niistä vihiä lähemmille ystävillenikään. Samassa kun kaikki katselivat minua rikkaan perillisen tulevana miehenä, teimme minä ja Eva huolella ja säästäväisyydellä arviolaskuja vastaisuudellemme, ja kun kaikki muut ajattelivat ainoastaan koristuksia ja komeutta, tuumimme me, kuinka me hylkäisimme maailman komeuden ja loiston, ja käsikädessä vaeltaisimme yksinkertaisuuden ja kohtuuden tiellä.
Viikko tämän jälkeen sain minä Karolinalta kirjelippusen, jolla hän minulle ilmoitti tulonsa kaupunkiin. Minä kävin oitis hänen luonansa ja sain häneltä onnentoivotuksia kihlaukseeni. Eva ja Ida van Arsdel kävivät myös piakkoin häntä tervehtimässä, ja näiden kolmen naisen kesken syntyi ystävyys, joka kasvoi tuolla ihmetyttävällä vilkkaudella ja voimalla, joka on niin omituista naisen luonteelle. Ida ja Karolina tulivat heti hyviksi ystäviksi.
"Minä olen niin iloinen siitä, että Ida on tavannut Karolinan", sanoi Eva. "Kun sinä ja minä nyt olemme niin usein yhdessä, pelkään, että yksinäisyys ikävystyttää Idaa, sillä hän on aina suosinut minua ja käyttänyt minua apunansa. Päälliseksi on minulla yhtäläisyyttä äitinikin kanssa, niin että minä voin olla yhdys-siteenä hänen ja Idan välillä. Molemmilla on täysi luottamus minuun ja he uskovatkin sentähden minulle kaikki salaisuutensa, eikä kumpikaan voi tulla minutta toimeen".
"Sen kyllä uskon", vastasin minä, "sen tiedän omasta kokemuksestanikin. Mutta nyt olen minä tullut ikääskuin kolmanneksi aineeksi, vetääkseni sinua pois tuosta, niin sanoakseni, kemiallisesta yhdistyksestä. Varsin luonnollista on, ett'ei se heitä miellytä".
"No, tuohan on luonnon järjestyksen mukaan! Äitini luopui äidistänsä isäni tähden, mutta, mitä Idaan tulee, olen minä iloinen, että hän on saanut ystävän, jolla on samat mielipiteet kuin hänelläkin. Toivoni on, että hän ensi vuonna lähtee Karolinan kanssa Parisiin, siellä lukeaksensa yhdessä hänen kanssaan. Kuules, Harry, minä luulin sinun olleen kihloissa hänen kanssaan? Kaiketi olitkin?"
"Hän ei olisi koskaan huolinut minusta — hän oli antanut sydämensä toiselle".
"Miksi hän siis ei ole naitu?"
"Hm! Hänen rakkaudellensa kävi niin, kuin usein käy totiselle rakkaudelle".
"Kerro minulle jotain siitä".