Nähdessänsä tuon pienen ullakkokamarin, jossa Rosalie nyt sytytti rautaverkon sisässä olevan pienen kynttilän, Perrine sai vastauksen kysymykseensä. Noin kymmenen metrin pituisella alalla oli kuusi vuodetta rivissä seinänvierustalla, ja kapea käytävä niiden välillä oli tuskin metrin levyinen. Kuuden hengen oli määrä viettää yönsä huoneessa, jossa tuskin oli kunnollista tilaa kahdelle. Tosin oli pienoinen ikkuna auki eteisessä, mutta ilma oli siellä kuitenkin niin ummehtunut ja tympäisevä, että Perrineä oikein tukahdutti. Mutta hän ei huomauttanut siitä kun Rosalie nauraeu kysyi häneltä:
"Teistä tämä kai näyttää jotensakin ahtaalta ja pieneltä?"
Hän tyytyi vaan vastaamaan:
"Jotensakin."
"Niin, mutta toista on maksaa yksi frangi koin viisi frangia viikossa."
"On tietysti."
Kaikissa tapauksissa oli tämä pieni suoja metsää tahi maantietä parempi. Kun hän oli sietänyt Grain de Selin hökkelin turmeltunutta ilmaa, niin hän epäilemättä kestäisi tämänkin.
"Tuossa on teidän tilanne", sanoi Rosalie osottaen ikkunan edessä olevaa vuodetta.
Tuo niin sanottu tila oli pari poikkipuulla varustettua lautaa asetettuna kahdelle pukille ja siinä sitten matrassi ja päänalus.
"Matrassi on vasta täytetty uusilla sananjaloilla", lausui Rosalie. "Jokaiselle uudelle vuokralaiselle pannaan aina tuoreita sananjalkoja, sillä emme anna kenenkään uuden tulokkaan maata vanhoilla lehdillä, vaikka, niinkuin olemme kuulleet, ravintoloissa ei olla siinä niinkään tarkkoja."