"Mitä pa-hahaa olen te-hehnyt teille?"
Välittämättä hänen valituksestansa he riisuivat hänet ja panivat hänet levolle; mutta hän ei ottanut nukkuaksensa vaan jatkoi valituksiansa ja itkuaan.
"Mi-hitä olen te-hehnyt te-heille että no-hoin pi-hitelette minua? Voi, ku-huinka olen onneto-hon! O-holenko va-aras, kun ette ta-hahdo juoda ka-hanssani? La-hide minun on ja-hano!"
Mitä enemmän hän ruikutti, sitä enemmän huonekumppanit kiukustuivat häneen, jokainen huusi hänellä vihaisesti.
Mutta hän jatkoi vaan: "suuri suu, kova luu, kirkas kun, ei kukaan muu."
Lausuttuaan kaikki mieleensä johtuneet uu-päätteiset sanat hän rupesi kertomaan muita sanoja, joissa ei ollut sen enempää pontta eikä perää.
"Hyvä sisko, hernelisko, rautakisko. Teräslanka, veneen honka, pannunsanka. Kyllä tiedän, pois mä viedään, kapakkaan, juodaan vaan, humalaan, humalaan, humalaan."
Vähitellen hiljeni ääni ja vaikeni, ikäänkuin uni jo olisi tullut häntä valtaamaan, mutta silloin hän jälleen kiireesti ja kimakasti jatkoi lallatustansa herättäen vastikään nukkuneet kumppaninsa, jotka unen pöppörössä hypähtivät ylös raivoisasti huuutaen, niin että La Noyelle kyllä säikähti, vaan ei suinkaan siltä vaiennut.
"Mi-inkä tä-ähden olette ni-hiin hä-äijyt. Mitä pahaa olen te-hehnyt?
Anteeks antakaa, jälleen nukkukaa, ulos astukaa."
"Siinäpä palkkamme kun laahasimme hänet tänne."