Mitä hänen oli tekeminen? Ellei hengitä niin hän tukehtuu; jos hän hengittää niin hän tulee sairaaksi.
Kääntyessään tuskissansa vuoteellaan hänen kätensä vahingossa sattui päänalasen päässä olevan ikkunan paperiseen ruutuun, joka oli pantu siihen lasiruudun paikaksi. Paperi ei ole lasintapaista, se särkyy melutta ja reiästä voi raitis ulko-ilma virtailla sisään. Mitä pahaa siinä olisi jos hän sen särkisi? Vaikka muut olivatkin tottuneet tuohon turmeltuneeseen ilmaan he varmaan kuitenkin kärsivät siitä. Eikä kenenkään tarvinnut herätä siitä, että hän varovasti rikkoi tuon paperin.
Mutta hänen ei tarvinnut sitä rikkoakaan; koetellessansa sitä hän huomasi sen olevan huolimattomasti kiinnipannun, niin että hän kynnellään voi helposti irrottaa yhden sivun. Painaen suutansa tekemäänsä aukkoon hän voi hengittää ja siinä asennossa uni hänet viimeinkin saavutti.
Viidestoista luku.
Perrinen herätessä sarasti jo päivä ja lähetti heikon valonsäteen hiukkasen valaisemaan huonetta. Naapuristosta kuului kukkojen kiekuntaa ja ikkunasta tunkeutui sisään viileä tuulen henki. Päivä ilmaisi tuloaan.
Huolimatta tuosta ulkoa tulevasta ilmavirrasta oli huoneessa yhtä tukehduttavaa kuin ennenkin. Vaikka raitista ilmaa tuli sisään, niin ei kuitenkaan tuo huono ilma hävinnyt. Se pysyi siellä yhtä kuumana, painostavana ja ummehtuneena, miltei tukehduttavana.
Siitä huolimatta kaikki nukkuivat liikahtamatta ja hiljaisuutta keskeytti vaan silloin tällöin joku tukahdutettu valitus.
Koettaessansa suurentaa paperin reikää hän tahtomattaan tuli sysänneeksi kyynäspäällään ikkunaa, joka siitä tärisi, huolimattomasti kun oli kiinnitettynä pieleen. Ei ainoakaan huoneessa herännyt. Hän säikähti ja pelkäsi kaikkien heräävän, mutta ei ainoakaan liikahtanut siitä tavattomasta räminästä.
Silloin hän teki päätöksensä. Hän nousi hyvin hiljaa, puki yllensä, otti kengät käteensä ja hiipi hiljaa paljain jaloin oven luokse, joka häämöitti heikossa aamuvalossa. Ovi olikin vaan säpissä ja aukeni äänettä ja Perrine pääsi rappusiin kenenkään huomaamatta. Silloin hän istahti rappusille, veti kengät jalkaansa ja meni alas pihalle.
Oi, mikä raitis ilma, mikä suloinen viileys! Hän ei milloinkaan ennen ollut hengittänyt niin mielihyvällä! Hän astuskeli pienessä pihassa edestakaisin, suu ammollaan, sieramet pullollaan, heiluttaen käsiään ja nyykyttäen päätään. Hänen askeleensa herättivät naapuristossa koiran, joka rupesi haukkumaan ja toiset vastasivat siihen heti vihaisesti.