"Missä olette ollut", kysyi Rosalie kummastuneena.
"Nousin varhain ja olin vähäisen kävelemässä."
"Vai niin. Minä kävin ylhäällä teitä hakemassa."
"Kiitoksia siitä, mutta ei tarvitse etsiä minua, minä nousen aina varhain."
Väkijoukko saapui tehtaalle ja hajaantui sen eri osiin. Heidän täytyi jokaisen astua pitkän, laihan miehen ohitse, joka seisoi rautaportin luona kädet nutun taskuissa, hattu niskassa ja pää eteenpäin kumarassa tarkastellen ohikulkevia, niin ettei kukaan voinut hänen huomaamattansa hiipiä ohitse.
"Pihdit", kuiskasi Rosalie hänelle korvaan. Mutta Perrine tuskin tarvitsi sitä selitystä, hän oli heti arvannut sen olevan tirehtööri Talodlin.
"Pitääkö minun astua sisään teidän kanssanne?" kysyi Perrine.
"Tietysti."
Perrinelle oli tuo hetki ratkaiseva, mutta hän hillitsi pelkoansa. Miksikä hänen ei onnistuisi saada työtä kun kaikille muillekin annettiin?
Heidän saapuessaan tirehtöörin lähelle, käski Rosalie Perrinen seuraamaan itseään ja astui suoraa päätä Talouelin luokse. Ensinkään ujostelematta hän kysyi: