Sillä aikaa oli väkijoukko vähentynyt ja ne muutamat, jotka vielä saapuivat tulivat juosten, sillä kello oli kohta kuusi.
"Luulenpa 'nuorten herrojen' myöhästyvän", laosui Rosalie kuiskaten.
Kello soi, vielä saapui viimeinen joukko, sen jälkeen muutamat myöhästyneet juoksivat läähättäen peräkkäin ja tie oli jälleen tyhjä. Talouel ei kuitenkaan lähtenyt paikaltansa, kädet taskussa ja pää pystyssä hän tähysteli tielle päin.
Parin minuutin kuluttua näkyi kookas nuori mies tulevan. Hän ei näyttänyt kuuluvan työväen luokkaan, vaan oli hieno herrasmies jopa huolellisesta puvustaan ja ylpeästä ryhdistään päättäen paljo herrasmaisempi käin insinööri Fabry ynnä tehtaan muut virkamiehet. Astuessaan sisään portista hän solmitsi kaulahuiviansa, nähtävästi hänellä ei ollut aikaa tehdä sitä kotona.
Hänen ehtiessään tirehtöörin luokse, Talouel nosti hattuaan samalla tavalla kuin herra Vulfranille, mutta Perrine huomasi kuitenkin, etteivät nuo molemmat tervehdykset laisinkaan olleet samallaiset.
"Herra Théodore, minulla on kunnia toivottaa teille hyvää huomenta", hän lausui.
Mutta vaikka toivotus oli lausuttu aivan samoin sanoin kuin herra Vulfranille, niin oli jokaiselle aivan selvää, että tarkoitus oli vallan toisenlainen.
"Hyvää huomenta, Talouel. Joko setä on tullut?"
"Hyvänen aika, herra Théodore! Hän on jo ollut täällä vähintäin vitsi minuuttia."
"Niinkö?"