"Te ette ole tänään viimeinen. Tänään herra Casimir on Matti myöhäinen, vaikkei olekaan niinkuin te käynyt Parisissa; mutta tuollapa hän tulee."
Herra Théodoren rientäessä konttoriin herra Casimir lähestyi nopein askelin.
Herra Casimir ei ensinkään ollut serkkunsa näköinen, ei kooltaan eikä olemukseltaan, hän oli pieni, kuiva ja jäykkä. Astuessansa tirehtöörin ohitse tuo jäykkyys ilmeni siinä tavassa, millä vastasi tämän tervehdykseen; hän nimittäin ainoastaan hiukan nyykäytti päätänsä lausumatta ainoatakaan sanaa.
Kädet yhä vaan nutun taskuissa Talouel tervehti häntäkin ja kääntyi vasta hänen mentyään Rosalien puoleen.
"Mitäpä hän sitten osaa tehdä tuo sinun kumppanisi?"
Perrine vastasi itse siihen kysymykseen.
"En ole vielä milloinkaan työskennellyt tehtaissa", hän vastasi äänellä, jonka koetti saada niin rohkeaksi kuin mahdollista.
Herra Talouel loi häneen vielä läpitunkevan katseen ja lausui sitten
Rosalielle:
"Käske minua puolestani Oneux'in antaa hänelle vaunut. Mutta sukkelaan!"
"Mitä merkitsee saada vaunut?" kysyi Perrine seuratessaan Rosalieta autioiden, suurten pihojen läpi, jotka yhdistivät tehdasrakennukset. Olisiko tuo työ todellakin hyvin vaikeata ja lieneekö hänellä siihen kylliksi voimia ja taitavuutta? Täytyneekö hänen ensin suorittaa oppiaika? Nuo kysymykset pyörivät vallan pelottavina hänen mielessään saattaen sen kovin levottomaksi, sillä hän oivalsi varsin hyvin, että nyt, kun hän kerran oli saanut työtä, hänestä itsestään myöskin riippui voisiko hän pysyä siellä?