Perrine tosin ylpeili vähäisen palmikoiduista jalkineistansa, mutta oli samalla sangen levoton niiden kestävyydestä, hänen kun työssään aina täytyi astua edestakaisin. Mahtoiko pohja säilyttää muotonsa ja saumat kestää?
Täyttäessänsä vaununsa ja sysiessänsä sitä edestakaisin hän vähä väliä vilkaisi jalkojaan. Vielä jalkineet pysyivät eheinä, mutta kestäisivätkö ne kauan?
Tuo tutkimus varmaankin herätti erään kumppanin huomiota, sillä erästä tyttöä ne miellyttivät niin, että hän kysyi:
"Mistä olette ostanut nuo kengät?"
"Eivät ne ole mitkään kengät, vaan tohvelit."
"Joka tapauksessa ne ovat sievät; ovatko ne kalliit?"
"Olen itse tehnyt ne palmikoidusta korteruohosta ja ostanut lisäksi neljällä sousilla hamppupalttinaa."
"Ne ovat oikein sievät."
Tuo menestys rohkaisi häntä ryhtymään toiseen melkoisen vaikeampaan työhön, jota usein oli tuuminut, mutta jälleen jättänyt sikseen, osaksi sentähden, että se tulisi liian kalliiksi, ja toiseksi siitä syystä, että se tuottaisi liian voittamattomia vaikeuksia. Se työ oli paidan leikkaaminen ja ompeleminen, hänen entisensä kun oli niin repaleinen ja kulunut, ettei enää kestäisi pesemistä. Kuinka paljon mahtoi siihen tarvittavat kaksi metriä palttinaa maksaa? Siitä hänellä ei oliot aavistustakaan. Ja kuinka hän leikkaisi sen, jos hänellä olisikin vaatetta? Ei hän sitäkään tietänyt. Siinäpä oli koko sarja kysymyksiä, jotka kyllä antoivat miettimisen aihetta, etenkin kun hän tuumi eikö olisi viisaampaa ensiksi ostaa pusero ja puuvillainen hame entisten sijaan, jotka nekin olivat tuiki kuluneet, kun hän ei voinut riisua niitä edes yöksikään. Hetkeä, jolloin nekin olivat lopussa, ei ollut vaikea arvata, vaikka hän kuinkakin niitä paikkailisi ja parsisi. Kuinka hän silloin pääsisi työhön? Ja toimeentulokseen, jokapäiväistä leipäänsä varten yhtä paljo kuin toiveidensa täyttymiseksi hänen täytyi edelleen jatkaa, täytyi olla tehtaan työssä.
Mutta kuitenkaan, kun hänellä lauantai-iltana oli kädessänsä viikkopalkkansa kolme frangia, hän ei voinut vastustaa paidanostohaluaan. Tosin hame ja pusero olivat erittäin tarpeen nekin, mutta uusi paita oli kuitenkin välttämätön ja muistutti sitä enemmän tarpeellisuuttansa, kun puhtaus, johon hänet oli lapsuudesta asti totutettu sekä itseänsä kunnioittaminen puhuivat sen puolesta ja vaikuttivat hänen päätökseensä. Pusero ja hame saivat kelvata edelleen ja kun ne olivat tehdyt kestävästä vaatteesta, niin ne varmaankin vielä jonkun aikaa pysyivät koossa.