Hän ei muistellut muuta kuin ompeluaan, kun kaikki niin kävi hänen toivomustensa mukaan ja hän jo edeltäpäin ihaili työtään ennenkuin ehti siihen edes ryhtyäkään. Kuitenkin siinä oli paljokin vaikeuksia, sillä pitihän paita leikata, kun siihen tarvittiin reiät sekä päätä että käsivarsia varten. Ei ollut muuta neuvoa kuin levittää vaate pölkylle ja ainoalla aseellaan, veitsellään, leikata siihen tarpeelliset reijät. Tuo oli hänen mielestänsä kovin vastuunalainen toimi ja hän oikein vapisi ennenkuin kylliksi rohkaisi mielensä leikkaamaan rikki uutta, kaunista vaatetta. Viimein hän päätti ryhtyä siihen ja tiistaiaamuna hän jo voi mennä tehtaaseen puettuna uuteen paitaansa, jonka itse oli työllään ansainnut ja omin käsin leikannut ja ommellut.
Kun hän aamiaislomalla tapansa mukaan kävi mummo Françoisen luona, tuli
Rosalie itse häntä vastaan käsi sidottuna.
"Joko olette terve?"
"En, mutta olen saanut luvan olla liikkeellä täälll pihalla."
Hyvin iloisena hänen tapaamisestaan, kyseli Perrine hänen vointiaan, mutta Rosalie vastasi ainoastaan lyhyesti ja tylysti.
"Mitä maailmassa se merkitsee?"
Viimein Rosalien kysymys selitti hänelle asian:
"Missä siis nykyään asutte?"
Perrine ei tohtinut vastata suoraan, vaan lausui kiertäen:
"Entinen asuntoni oli liian kallis minulle, ei jäänyt mitään vaatteihin ja ruokaan."