"Oletteko saanut halvemmalla muualta?"
"En maksa mitään."
"Ettekö mitään?"
Rosalie vaikeni hetkisen ikäänkuin epäröiden, sitten uteliaisuus pääsi voitolle.
"Kenen luona sitten asutte?"
Sillä kertaa Perrine ei voinut kierrellä tuota selvää kysymystä.
"Minä kerron sen teille myöhemmin."
"Niinkuin tahdotte; sen vain sanon, että jos toisten näette Zenobie tädin pihalla niin on teidän paras olla käymättä sisään. Tulkaa ennemmin iltaisin, silloin hänellä on talousaskareet."
Perrine palasi työhön sangen allapäin tuosta kohtelusta. Oliko siis hän tehnyt niin suuren rikoksen kun ei voinut asua tuossa mummo Frauçoisen vuokrahuoneessa?
Koko päivän tuo ajatus häntä painoi ja tuntui melkein vaikeammalta illalla hänen ollessaan ypö yksin majassa, ensimäisen kerran ilman työtä koko sinä viikkona. Päästäksensä tuosta painostavasta tunteesta hän päätti tehdä pienen löytöretken ympäristöön, mihin hänellä ei aikaisemmin ollut ollut aikaa. Kesäilta olikin ihastuttava, ilma oli selkeä ja lämmin, hiukan autereinen, niin että puiden latvat näyttivät ikäänkuin kylpevän kalpeankultaisissa usvissa, ja apila ja niityn kukat tuoksuivat.